Let's see how far you can get

Viimeinen viikkomme Australiassa oli niin täynnä kaikkea, ettei minulla ollut aikaa kirjoittaa siitä sanaakaan. Nyt olen Hong Kongin lentokentällä tappamassa kahdeksaa tuntia ennen jatkolentoani Frankfurtiin ja sieltä Helsinkiin. Lentokenttien ilmaiset wifit ovat kova sana!

Viime viikon torstain vietimme vielä Darwinissa. Yritimme saada kaiken irti viimeisestä auringonottotilaisuudesta waterfrontissa ja sainkin vatsani kauniin punaiseksi. (Muuttuihan se siitä ruskeaksi, joten olen selvillä vesillä päästessäni huomenna Suomeen.) Illalla menimme ylihinnoitellulla belgialaisbackpackerin polkemalla riksalla Mindil Beach Sunset Marketille nauttimaan ilmapiiristä ja livebändeistä. Markkinat sulkivat kymmeneltä, joten meillä oli useita tunteja aikaa roikkua lentokentällä odottelemassa aamukahdelta lähtevää lentoamme Sydneyyn. Lento meni torkkuessa ja perillä tulli yritti saada meitä kiinni hedelmien salakuljetuksesta (joutuivat pettymään). Sydneyn päässä soitin Maze Backpackersiin saadakseni meille ilmaisen kyydin lentokentältä hostellille ja iltapäivän kulutimme nukkuen hostellin tv-huoneessa.

Viikonloppu Sydneyssä meni meiltä hieman ohi. Balin lennolta nappaamamme flunssa alkoi verottaa ja unirytmikin oli kamalassa kunnossa lentokentällä ja koneissa nukuttujen öiden jäljiltä. Jonkin verran kävelimme keskustassa, Darling Harbourissa ja Circular Quayssa, mutta suurin osa järjestelyistä, nähtävyyksien ihailusta ja shoppailusta oli hoidettava alkuviikosta. Maanantaina aloitimme vakavan osuuden ja kävimme verotoimistossa täyttelemässä veronpalautuslappusia. Monet backpackerit hakevat veronpalautuksensa jonkun erillisen yrityksen kautta, mikä tarkoittaa vähintään 100 dollarin välityspalkkioita ko. firmoille. Minulle ei ole missään vaiheessa selvinnyt, minkä takia asiaa ei voisi yhtä kätevästi hoitaa itsekin ja säästää samalla hieman. Täytyy tosin ensin katsoa, alkaako niitä palautuksia tippua tilille vai ei… Kaiken kaikkiaan verotoimistossa asioiminen oli melko yksinkertaista.

Tungimme maanantain ja tiistain täyteen nähtävyydeltä toiselle juoksemista ja ylimääräisen ajan käytimme tehokkaasti ihanissa vaatekaupoissa (General Pants, Jay Jay’s jne). Teimme kierroksen Monorailillä, kävimme Sydney Towerissa, kiipesimme Harbour Bridgen näköalatasanteelle ja otimme lautan Circular Quaysta Darling Harbouriin pimeällä. Tykkäsin kovasti noista kaikista. Monorailin kyydistä näkee hyvin Darling Harbouria (josta saa kyllä pätevän kuvan siellä kävelemälläkin), kaupungin valtavan koon tajuaa vasta Sydney Towerista katsottuna, Harbour Bridgen Pylon -lookoutilta on kaunis näköala oopperatalolle ja iltalauttojen kansilta voi ihailla pilvenpiirtäjiä, oopperataloa ja Harbour Bridgeä valoineen.

Meidän oli tarkoitus mennä Blue Mountainsillekin, mutta se jäi väliin Vilin ihastuttua Sydneyyn. Minustakin Sydney tuntui hyvin erilaiselta tällä kertaa verrattuna vuoden takaiseen kahden viikon oleskeluuni. Olihan se tietysti eri asia saapua yksin sillä oletuksella, että matkustelee seuraavan vuoden ajan aivan keskenään ympäri vierasta maata. Vilin kanssa Sydney näytti niin paljon kauniimmalta.

Sydneyssä ihmisetkin ottavat aivan eri tavalla kontaktia kuin missään muussa Australian kaupungissa. Jäin jatkuvasti suustani kiinni kauppojen myyjien kanssa, minua pyydettiin illalliselle asioidessani yksin viinakaupassa ja tutustuimme moniin ihmisiin hostellillakin. Maze on tosin siitä erityinen hostelli, että siellä joka illaksi on järjestetty jotain aktiviteettia, joihin osallistuminen palkitaan usein ilmaisella goonilla ja/tai drinkkilipuilla. Mekin päädyimme puolivahingossa pelaamaan juomapeliä muovimukit täynnä jonkun muun goonia. Muutamaan kertaan poikkesimme Scubarissa, 3 Wise Monkeysissa, Scruffy Murphy’sissä tai Maloney’sissa, joka oli minun vakipaikkojani jo vuosi sitten. Uusi pubeihin levinnyt villitys olivat erilaiset kilpa-ajot, joissa kilpailemassa oli mm. rapuja ja torakoita. Viimeisen illan Maloney’sissa pelasti They Call Me Bruce, joka soitti kaikkea The Darknessista Franz Ferdinandiin ja Oasikseen. Aamulla oli lähdettävä niin aikaisin, että päätin jättää nukkumisen kokonaan väliin ja keskittyä rinkkani pakkaamiseen ja muuhun säätöön. Aamuyöstä minua jututti aussimies, joka epäili minua irkuksi tai skotiksi ja jonka päähän pintyin lopulta norjalaisena. Minun ääntämiselleni on selvästi käynyt jotain pahoja asioita täällä ollessani!

Lähdimme lentokentälle viideltä aamulla, minun lentoni lähti puoli kahdeksalta ja Vilin kymmeneltä. Lennämme eri reittejä, koska Vili ei saanut paikkoja minun lennoilleni mihinkään järkevään hintaan. Ensimmäisen 10-tuntisen lennon kulutin katselemalla koko 6. tuotantokauden How I Met Your Mother -sarjaa, seuraavalla olisi varmaan nukuttavakin. Nämä pidemmätkin lennot Cathay Pasificilla sujuvat melko kivuttomasti, kun saa katsella elokuvia ja sarjoja tai kuunnella musiikkia edessään olevalta pieneltä tietokoneelta. Ruoka oli tosin hirveää, ei todellakaan uponnut mikään vetinen congee.

Henkisesti Australiasta lähteminen on näinkin pitkän ajan jälkeen raskasta. Se ehti alkaa tuntua kodilta ja minun elämäni oli vuoden ajan kokonaan siellä. Lievää lentokoneessa itkeskelyä lukuun ottamatta olen melko onnistuneesti harhauttanut itseäni How I Met Your Motherilla ja huijannut itseni sellaiseen univajeeseen, että kaikki tuntuu epätodelliselta. Lupaan kohdata todellisuuden sitten myöhemmin ja käsitellä sitä asianmukaisesti.

Kukaan ei sitten kysy: “Noh, millainen oli Australia?” tai “Miten meni reissu?” Minulla ei ole tarpeeksi sanoja kertomaan kaikista niistä toisiaan seuranneista pienistä hetkistä ja tapahtumista, jotka yhdessä muodostivat tämän vuoden, enkä voi vastata yhtään vähemmälläkään. Miten minä pystyisin muutamalla sanalla kuvaamaan jotain sellaista, joka on toisaalta ollut upeinta ja toisaalta taas kipeintä ikinä?

Pauliina

Eilinen oli rento päivä. Saimme molemmille perusteelliset kokovartalohieronnat ja maustekylvyn pienessä salongissa yhteensä 200 000 rupialla. Joissain suuremmissa ja tunnetummissa paikoissa sama olisi maksanut ehkä kolminkertaisesti. Hieronnassa ei todellakaan ollut mitään valittamista ja saimme maata maustekylvyssäkin vaikka miten ja pitkään. Alan ymmärtää, minkä takia Ubudia on jossain yhteydessä sanottu Aasian romanttisimmaksi kaupungiksi ja miksi ihmiset kuvittelivat meidänkin olevan häämatkalla.

Hieronnan jälkeen alkoikin sitten haastavampi osuus päivästä, kun vietin tunteja tutustuen Ubudin pieniin putiikkeihin. Kutan ja Ubudin ero on siinä, että Kutassa kadut ovat täynnä kaikenlaista rihkamaa ja kopiomerkkivaatteita myyviä kojuja, kun taas Ubudissa on käsityöliikkeitä ja paikallisten muotisuunnittelijoiden kauppoja. Tästä riemastuneena saatoin ostaa kolme ihanaa mekkoa ja yhdet housut, joista en suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa, sillä aivan varmasti olin nekin ansainnut. (Olen tuntunut ansaitsevan aika paljon kaikennäköistä tässä lähipäivinä…) Olisin halunnut ostaa jonkin puusta kaiverretun matkamuiston, mutta pelkäsin Australian tullia ja kaikkia sen rajoituksia puutavaraa koskien. Minun shoppailu-urakkani päätteeksi kävimme vielä Bali Buddhassa syömässä ja hankkiuduimme lentokentälle. Neljä päivää Balilla oli pelkkä pintaraapaisu, mutta en yhtään kadu sinne lähtemistä. Kauheasti ehdimme tehdä ja nähdä kuitenkin. Henkinen valaistuminen ja elämän tarkoituksen keksiminen jäivät ehkä kokematta, mutta en minä muutenkaan usko sellaisten löytyvän noin kaukaa kotoa. Sainpahan nähdä leijat Balin yllä.

Lento Darwiniin meni ihan näppärästi ja olimme perillä kolmen aikoihin aamuyöstä. Emme tahtoneet maksaa hostellista, joten yö meni lentokentällä torkkuen. Ei mikään miellyttävin kokemus ja sama pitäisi ottaa uudestaan tänä yönä, koska lentomme Sydneyyn lähtee siinä kahden maissa. Balilla meillä ei vain ollut aikaa nukkua kunnon yöunia ja nyt tämä kaikki raastava lentokentän kuulutusten armoilla oleminen. “Welcome to Darwin International Airport!” ja “Good morning ladies and gentlemen!” neljältä aamuyöstä! Parhaillani yritän toipua matkan rasituksista nauttimalla aamiaista ja jääkahvia vakiokahvilassani Roma Barissa. Kohta on oikeasti pakko lopettaa tämä jatkuva itsensä hemmottelu ja ulkona syöminen.

Pauliina

Skootterin vuokraaminen oli paras ajatus pitkään aikaan, vaikka se aluksi oli enemmänkin hyvin hyvin pelottavaa kuin jännittävää ja romanttista. Skootteri kahdella kypärällä maksoi meille mitättömät 50 000 rupiaa päivältä. Vili ajoi ja pujotteli autojen ja muiden skoottereiden väleissä, minä istuin kyydissä pidellen kiinni henkeni edestä. Harjoittelimme elossa pysymistä ajamalla ensin syömään Bali Buddhaan, joka on lähinnä kasvisruokaa tarjoileva terveysravintola. Vili tilasi kananugetit, minä heittäydyin uhkarohkeaksi ja otin “macrobiotic platen”. En tunnistanut lautaselleni erillisiksi keoiksi kasatuista ruoka-aineista puoliakaan, mutta oli se varmaan hyväksi minulle? Vili ihastui omaan annokseensa niin paljon, että menemme Bali Buddhaan tänäänkin illalliselle. Ei ole todellista, että minun roskaruokaa ja muuta mättöä rakastava vannoutunut lihansyöjäpoikaystäväni väittää balilaista terveyskasvisruokaravintolaa tämän reissun parhaaksi ruokapaikaksi.

Iltapäivästä lähdimme sitten kiertämään hieman itäisempää Balia skootterin selässä. Ubudin keskustassa ajaminen oli ahdistavaa ja hidasta, mutta kaupungin ulkopuolella se helpottui. Tarkoituksenamme oli käydä ajamassa päästä päähän Semarapurasta Sidemaniin kulkevan tie, jota kehuttiin LonelyPlanetissa. Skootterin kyydissä on hieman vaikea lukea karttaa ja paikalliset kartat nyt ovat muutenkin mitä sattuu, joten kirjoitin kämmeneeni muutaman matkan varrella olevan kaupungin nimen, joiden mukaan sitten suunnistimme. Omaksikin yllätykseksemme emme eksyneet kertaakaan, vaan löysimme aina viime hetkellä oikeaan suuntaan opastavan kyltin. Pysähtelimme vähän väliä ottamaan kuvia padoista, riisipelloista ja vihreistä vuorista, maisemat olivat mahtavia. Täällä ajaminen on hyvin erilaista kuin Australiassa, täällä tiet kulkevat jatkuvasti pienien kylien läpi ja koko ajan on jotain nähtävää. Katujen varsilla istuskelevat ihmiset hymyilivät meille ja kaikki olivat ihanan ystävällisiä, kun pysähdyimme ostamaan vettä tai bensaa. Balilaiset ovat hirveän sydämellisiä silloin, kun eivät yritä myydä mitään. Bensaa ostimme pienestä kojusta vesipullossa, jonka myyjä sitten tyhjensi meidän bensatankkiimme. Sidemaniin päästessämme alkoi tihuttaa, meillä oli kiire päästä takaisin Ubudiin ennen pimeää ja Vili oli jo tottunut skootterilla ajeluun, joten paluumatka meni huomattavasti menomatkaa nopeammin.

Illalla halusimme käydä katsomassa perinteistä balilaista kecak-tanssia. Monet tanssiryhmät esittävät sitä ja useita muita tansseja eri puolilla Ubudia jokaisena iltana, joten esityksen löytäminen ei ollut hankalaa. Musiikista vastasi kuorollinen miehiä ja tanssin esittivät nuoret tytöt ja erinäköisiksi hirviöiksi pukeutuneet miehet. On pakko myöntää, että tanssiesityksen juoni jäi hämärän peittoon, mutta oli se silti hyvä kokemus. Poikkesimme vielä hetkeksi kuuntelemaan live-bluesia ja yritimme lähteä ajoissa nukkumaan, mutta matkalla meitä lähti seuraamaan raskaana oleva kulkukissa, joka kaipasi hellyyttä ja alkoi huutaa meidän yrittäessämme poistua paikalta. Vili kipaisi ostamassa sille pienen purkillisen maitoa, jonka jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa.

Tämän aamun otimme rauhallisesti kylvyn merkeissä, kun saimme viimein kärsivällisen odottamisen jälkeen valutettua kylpyammeemme täyteen. Muutenkin päivä on omistettu rentoutumiselle, sillä aiomme käydä jossakin edullisessa hieronnassa ja ottaa ehkä maustekylvyt. Lentokentälle on lähdettävä seitsemän maissa, joten meillä on vielä hyvin aikaa.

Pauliina

En voi väittää kovasti nauttineeni Kutassa shoppailusta, vaikka se olikin omalla tavallaan kiinnostavaa. Ensimmäinen ongelma oli keskustaan pääseminen. Yritimme viittoilla itsellemme taksia, kun kohdallemme pysähtyi joukkoliikenteestä vastaava minibussi. Ajattelimme kokeilla silläkin matkustamista, mikä ei välttämättä ollut niitä nerokkaimpia ideoita. LonelyPlanetin mukaan ne ovat “dirt cheap”, mutta Kutan keskustassa bussikuski yritti saada meidän maksamaan 100 000 rupian ryöstöhintaa. Neuvottelimme hinnan 20 000 rupiaan (n. 2 dollaria), mikä oli sekin enemmän kuin taksimatkan hinta. Luultavasti maksoimme ainakin 10-kertaisen hinnan, mutta eihän tuollainen meidän budjetissamme juuri tunnu. Made’s Warungissa nautitun aamiaisen jälkeen tarkoituksena oli ostaa Vilille kengät, mutta lopulta päädyimmekin ostamaan minulle varrettomat Converse-kopiot. Jo ensimmäisestä kenkäputiikista mukaamme tarttui paikallinen mies, joka otti asiakseen toimia meidän henkilökohtaisena assistenttinamme. Hän ohjasi meidät kojusta toiseen ja jopa nouti yhdet kengät näytille, kun kyllästyimme kiertelemään ja istuimme hetkeksi alas. Viimeisenä vetonaan hän komensi meidät skootterinsa selkään ja ajoi meidät vielä yhteen viimeiseen kenkäkauppaan. Valitettavasti Vilin haluamista kengistä ei ollut missään oikeaa kokoa, joten ne jäivät ostamatta. Sen sijaan Vili tinki minulle Converset puoleen hintaan, annoimme avustajallemme tippiä ja nappasimme taksin takaisin hotellille kirjautuaksemme ulos. Sinne meille soitettiin toinen taksi, joka ajoi meidät Ubudiin. Taksikuskit vaikuttavat hyvin innostuneilta ajelemaan pitkää matkaa, kyselevät meidän tulevien päivien suunnitelmiamme ja haluavat aina saada itse ajaa meidät mm. lentokentälle keskiviikkona.

Ubudin hotelli Puri Manik on enemmän minun mieleeni kuin Pondok Sari. Heti saavuttuamme meille tuotiin vastapuristettua appelsiinimehua, palvelu on ystävällisempää, hinta halvempi ja aamiainen ilmainen. Meidän huoneemme on tunnelmallinen ja meillä on valtava sänky ihanalla prinsessakatoksella. Toisaalta on sanottava, että vessa lakkasi vetämästä heti ensimmäisenä iltana, kylpyammetta ei saa täytettyä ja tv ei toimi. Mitäs pienistä.

Ubud on ihana. Se ei ole yhtä hektinen kuin Kuta, kaduilla saa kävellä suhteellisen rauhassa eikä kukaan yritä pakkomyydä meille mitään laitonta. Onhan täälläkin turisteja tietysti, mutta jatkuvasti ryyppäävät backpackerit puuttuvat. Baarit ovat enemmänkin hengailupaikkoja kuin monikerroksisia diskohelvettejä. Ravintoloiden takapihojen terassit ovat viehättäviä ja joiltakin on näkymä riisipelloille. Eilen ehdimme käydä Sacred Monkey Forest Sanctuaryssa, jossa apinat olivat vähemmän hyökkääviä ja jonka temppelitkin olivat upeita. Myöhäiseksi lounaaksi söin todella hyvää tofucurrya, jonka jälkeen kävelimme ympäriinsä ja istuimme ravintoloissa drinkeillä. Illaksi löysimme pienen Boom boom -baarin, jossa soi live-reggaeta. Baarimikot (joilla kaikilla oli jostain hämärästä syystä vaaleiksi värjätyt hiukset) heittelivät pulloja ja laseja ja muutenkin viihdyttivät meitä. Jätimme etikettiin nähden hävyttömän paljon tippiä ja saatamme palata sinne tänäänkin kuuntelemaan bluesia.

Seuraava askel olisi ilmeisesti vuokrata skootteri päiväksi ja lähteä tutkiskelemaan Ubudin ympäristöä. Siitä tulee erikoista…

Pauliina

Balilla viimein! Ensivaikutelma oli kaoottinen, mutta Aasia usein on. Yleisesti ottaen Aasia tuoksuu, kuulostaa ja näyttää aivan omanlaiseltaan. Todella paljon jää pakostakin kertomatta, mutta yritän parhaani ja laitan kuvia myöhemmin paremmalla nettiyhteydellä. Täytyy myöntää uuteen maahan saapumisen saavan minusta aina esiin sen pienen ja pelästyneen puolen, mutta ainakin tällä kertaa olen sopeutunut nopeasti.

Lento Darwinista kesti parisen tuntia. Balin lentokentältä (joka nimestään huolimatta ei sijaitse lähelläkään Denpasaria) ostimme itsellemme 30 päivän viisumit, jotka oli maksettava käteisellä, tasarahalla ja nimenomaan seteleillä. Valuutaksi kelpuutettiinkin sitten vähän mitä tahansa, me olimme varmuuden vuoksi vaihtaneet itsellemme yhteensä 50 USA:n dollaria. Lentokoneessa täytettävään tulli-lipukkeeseen olimme merkinneet kantavamme mukanamme ruokaa ja huumeita/aseita/teräviä esineitä (= minun pieni Sveitsin armeijan linkkuveitseni), mutta tullivirkailija tuskin vilkaisikaan meidän papereitamme ja huitaisi meidät läpi. Aika rentoa menoa maassa, jossa huumeiden salakuljetuksesta rangaistuksena on kuolemantuomio. Muutenkin pääsimme poistumaan lentokentältä ilman mitään häsläystä, mikä luultavasti johtui myöhäisestä ajankohdasta. Yleensä ongelmana ovat mm. miehet, jotka nappaavat matkatavarat, kantavat ne ulos ja vaativat niistä jonkinlaista panttia ennen kuin antavat ne takaisin. (Mitään tuollaista ei tietenkään ole pakko maksaa.) Lentokentän ulkopuolella meidät piiritti mieslauma tarjoten kuljetusta hotellillemme. Taksikuskeilla on tuossa vaiheessa tapana ottaa mitään ymmärtämättömiltä turisteilta jopa viisinkertaista hintaa, mutta me onneksi tiesimme paremmin ja jonotimme luotettavan taksiyhtiön tiskille. Matka Kutaan maksoi 50 000 rupiaa (n. 5 audia). Saimme samantien käsityksen paikallisesta järkyttävän kapeilla kaduilla ja kujilla puikkelehtivasta liikenteestä, joka menee suurin piirtein näin:
- kaikki kulkevat skoottereilla ja niillä on aivan asiallista kuljettaa pieniä lapsia, jotka esim. Suomessa istuisivat vielä rattaissa
- olemassaolostaan on syytä ilmoittaa jatkuvalla tööttäilyllä
- aina on tilaa ja tarpeeksi näkyvyyttä ohittaa, tarvittaessa vastaantulija väistää
- kenenkään ei tietenkään tarvitse väistää, ei edes toisen kaistan yli käännyttäessä
- vasemmanpuoleinen liikenne, kaistat, sulkuviivat ym. ovat ylipäätään vain suosituksia ja ajaa/ohittaa/kääntyä saa missä tykkää

Pondok Sari -hotelli on halpa ja suhteellisen viihtyisä, mutta pahasti syrjässä Kutan keskustassa. Heti sinne päästyämme lähdimme harhailemaan pieniä sokkeloisia kujia pitkin ja meille neuvottiin tietä useaan otteeseen välttävällä englannilla. Onnistuimme kävelemään keskustaan, jossa ihmiset alkoivat päällekäyviksi. Se on minusta ahdistavaa, mutta siltä ei täällä voi välttyä. Joka ainoa taksi yritti saada meitä kyytiin tööttäilemällä, ihmiset halusivat vuokrata meille skoottereita ja myydä kaikkea aina kannabiksesta kokaiiniin, sieniin ja viagraan. “Motorbike? Motorbike? No? Mushrooms?” Että selvä… Pysähdyimme ensimmäiselle löytämällemme terassille muutamille rauhoittaville. Olut on täällä paikasta riippuen hyvinkin halpaa enkä voi valittaa cocktailienkaan hinnoista. (Alkoholi ei silti ole se halvin puoli Balista, kun annoksen paikallista ruokaa voi saada muutamalla dollarilla ja aski tupakkaakin maksaa alle dollarin.) Jonkin kumman sattuman kautta törmäsimme heti Sebastianiin ja Tomiin, joiden kanssa vaihdoimme viimeisimpiä kuulumisia ja suuntasimme sitten Sebastianin ohjaamina läheiseen yökerhoon. Aivan liian kovalla oleva musiikki oli tietysti huonoa ja pikkuhiljaa aloin ärsyyntyä myös ihmisten seassa kierteleviin tarjoilijoihin, jotka jatkuvasti tarjoutuivat hakemaan meille lisää juotavaa. Pojat feidasivat meidät aika nopeasti ja otimme itsekin taksin kotiin. Lyhyillä matkoilla taksit eivät maksa juuri mitään, pääsemme keskustasta hotellille 1-2 dollarilla. Matka saattaa tosin kestää jonkin aikaa, sillä tässä liikenteessä keskinopeus jää siihen 20-30 kilometriin tunnissa.

Tänään hurautimme heti aamusta taksilla keskustaan aamiaiselle, jonka jälkeen kiertelimme hieman ja kävelimme rantaan, vaikkemme lopulta jaksaneetkaan jäädä tinkimään rantatuolien hinnoista. Iltapäivästä kävimme n. 15 kilometrin päässä olevalla temppelillä Ulu Vatussa. 3 000 rupian pääsymaksua vastaan saimme myös kietaista vyötäröillemme violetit sarongit, joita temppelialueella vierailu vaati. Se varsinainen temppeli-osuus ei oikein vaikuttanut, mutta sieltä mereen putoavat kallionjyrkänteet kylläkin. Muodostin viha-rakkaus -suhteen alueella asusteleviin apinoihin, jotka olivat toisaalta suloisia ja toisaalta taas hyvin röyhkeitä vieden surutta turisteilta silmälaseja ja muuta irtotavaraa. Yksi hyppäsi vaativasti kiinni minunkin paitani etumukseen ja Vili joutui hätistelemään sen pois. Meitä parkkipaikalla odottanut taksikuski vei meidän näköalareittiä pitkin takaisin Kutaan ja pysähdyimme Jimbaranissa katsomassa rantaa, jossa kuskin mukaan oli kuvattu joku Julia Robertsin tähdittämä elokuva(?). Illalla kävimme syömässä Warung Murah -ravintolassa. Saimme molempien pääruoat (kokonaisena paistetut kalat riisin kanssa), lasin valkoviiniä, oluen ja jälkiruoaksi banaaniohukaiset yhteensä hieman yli 10 dollarilla. Iltaa istuimme Viaipi -nimisessä baarissa, jonka toisen kerroksen terassilta pystyi katselemaan alapuolella kulkevia ihmisiä. Viaipin kohdeyleisönä olivat selkeästi parit ja se olikin romanttisin baari ikinä olematta kuitenkaan liian hempeä tai pliisu. Tumma sisustus, kynttilöitä ja livebändi soittamassa rock-balladeja. Tykkäsin!

Huomenna vietämme viimeiset hetket Kutassa shoppaillen/tinkien kaikissa pienissä kojuissa ja suuntaamme sitten sisämaahan Ubudiin.

Pauliina

Darwinin keskusta oli tänä aamuna täynnä merimiehiä. Nyt täällä sitten olisivat ne kaikki seilorit, jotka olivat merillä saavuttamattomissa vielä viikko sitten, kun Purkkia piti myydä… Merimiesten lisäksi katuja täyttivät viikon aikana tutuiksi tulleet katusoittajat ja tänään sekaan oli eksynyt muutamia valtavia käärmeitäkin. En tiedä johtuuko tämä kaikki kuhina Darwin Cupista, mutta koko kaupunki tuntuu olevan liikkeellä. Itse kävimme hostellista ulos kirjautumisen jälkeen aamiaisella Monty’s on the Mall -kahvilassa Smith Streetin kävelykatuosuudella ja hakeuduimme sataman lähettyville Darwin Waterfrontiin, jossa on paljon nurmikkoaluetta, palmuja ja ihana pieni laguuni suihkulähteellä. Kyllä kelpasi ottaa aurinkoa.

Eilen nautimme viimeisen kerran Darwinin yöelämästä. Lähdimme hostellilta aika spontaanisti ja mitään juomatta, koska aamulla oli aikainen herätys. Meidän lempiterassimme Wisdom oli perjantai-illan myötä muuttunut kasarirockia soittavaksi tanssipaikaksi, jossa oli ihmisiä kaikista mahdollisista ikäluokista. Hellyyttävimpiä olivat eri kappaleista riehaantuvat keski-ikäiset, jotka välillä innostuivat tanssimaan rockia muodostelmassa. Kumpikaan kahdesta aikaisemmasta baari-illastamme Darwinissa ei todellakaan vetänyt vertoja tälle. En ikinä ole oppinut sietämään niitä “tuoreimpia hittejä” soittavia pintaliitomestoja, joissa tärkeintä ei ole pitää hauskaa vaan näyttää sievältä. Itse asiassa kyseessä taisi olla paras ilta Australiassa tähän mennessä. Olin jo aivan unohtanut, miten upeaa on tanssia Michael Jacksonia, Whamia, The Bee Geesiä tai jopa Abbaa juuri niin rumasti ja tunteella kuin ikinä vain osaa. Minun kokemukseni mukaan täältä ei juuri muuta löydy kuin kaiken maailman onneloita ja muita seduloita, mutta ehkä minulta vain puuttuu kunnollisten yökerhojen löytämiseen vaadittavaa sisäpiiritietoa. Missä ovat kaikki Australian indie-baarit?

Ihmisten suhtautuminen minun hiuksiini (tai niiden puutteeseen) on täällä hyvin erilaista kuin Suomessa. Siellä sain baarissa kuulla jatkuvasti vaihtelevassa humalan asteessa sönkötettyjä versioita lauseesta “Miks sullon lyhyet hiukset ku naisilla kuuluu olla pitkät?”. Täällä taas ihmiset tulevat baareissa ja joskus muutenkin kertomaan, miten hyvin tämä lyhyt tukka minulle sopii ja miten olen “stunning” tai “sexy” tai näytän Pinkiltä/Kanye Westin tyttöystävältä. Voin tosin kertoa, että jälkimmäisiin rinnastuksiin ei mitään muuta pohjaa ole kuin uskalias hiustyyli… En laittaisi lainkaan pahakseni, vaikka porukka Suomessakin olisi hieman vähemmän sukupuolistereotypioihin kangistunutta.

Loppupäivän notkumme Darwinissa ja illalla lähtee lentomme Balille. Saimme eilen varattua hotellit asiarooms.comin kautta emmekä joutuneet maksamaan itseämme kipeäksi, neljälle yölle hintaa tuli yhteensä n. 60 audia per pää. Ja kyseessä on kuitenkin hotellimajoitus kahden hengen huoneessa ilmastoinnilla, jääkaapilla, omalla parvekkeella ja vaikka millä herkuilla! Vietämme kaksi yötä Kutassa rannikolla ja kaksi Ubudissa sisämaassa. Kuta on suosittu rantansa ja yöelämänsä takia, Ubudista pitäisi löytyä enemmän kulttuuria. Mikään ankara juhliminen ei meitä kuitenkaan kiinnosta emmekä halua tuhlata päiviä liiasta biletyksestä toipumiseen. Bali on loppujen lopuksi hyvin pieni saari, joten meillä on oletettavasti aikaa kiertää sitä myös laajemmalta alueelta noista tukikohdistamme käsin. Ostimme eilen LonelyPlanetin pienen Bali-kirjasen, jota olemme selailleet ahkerasti siinä pelossa, että muuten saatamme tietämättömyyttämme jättää joitain upeita paikkoja näkemättä. Aika pienellä valmistautumisella olemme silti liikkeessä, mutta niinhän me aina.

Välillä surettaa, miten vähän tiedän kenenkään suomalaisen ystäväni elämästä. En minäkään niin ahkerasti ole yhteyttä pitänyt, mutta olettaisin ainakin joidenkin tietävän jotakin minun elämästäni, kun se kuitenkin löytyy netistä? Vuodeksi ulkomaille lähteminen on yksinäistä touhua, mutta itsepä minä tämän valitsin. On se silti kurjaa.

Pauliina

Asiat ovat edenneet kovaa vauhtia. Meillä oli onnea auton myymisen kanssa, koska ensimmäinen sitä katsomaan tullut pariskunta halusi ostaa sen. Kiivaan hintaneuvottelun päätteeksi Purkki siirtyi uusille saksalaisille omistajilleen 3000 dollarilla. Se oli 500 dollaria vähemmän kuin pyysimme, mutta Purkin myynti-ilmoitus ei ollut herättänyt valtavaa vastaustulvaa tai kyselyitä ja aikamme Australiassa alkaa käydä vähiin. Olen kahden viikon päästä Suomessa! Loppujen lopuksi auton myyminen kesti siis viisi päivää, ei paha lainkaan. Minulle stressaavinta oli kaikki toissijainen säätäminen, lähinnä auton tyhjennys ja siellä sikin sokin olleiden tavaroiden ahtaminen takaisin rinkkaan, mutta selvisin siitäkin. Saksalaiset kävivät tutkimassa ja koeajamassa Purkin tiistai-iltana, eilen kirjoitimme paperit kuntoon ja saimme paksun tukon käteistä. Hostellin löytäminen oli taas vaihtelun vuoksi haastavaa, koska lähes kaikki olivat täyteen varattuja emmekä tietenkään olleet huolehtineet asiasta etukäteen. Me emme koskaan opi! Päädyimme Frogshollow Backpackersiin, joka saisi minun puolestani sijaita lähempänä keskustaa ja jossa joudumme maksamaan 80 dollaria kahden hengen huoneesta yöltä. Purkin huristettua pois näköpiiristä heitimme vain nopeasti tavaramme hostellille säilytykseen ja painuimme suorinta tietä Flight Centeriin kyselemään lentoja Balille. Saimme lennot Densapariin suhteellisen edullisesti, menopaluun hinnaksi tuli vain 392 dollaria per pää. Lauantaina Bali kutsuu ja tapaamme siellä myös Sebastianin, Chrisin ja Tomin! Sebastian on ollut siellä jo hyvän aikaa, Chris ja Tom lentävät huomenna. Meillä ei ole aikaa kovin pitkään Indonesia-vierailuun, sillä paluulentomme Darwiniin lähtee myöhään keskiviikkoiltana ja seuraavana yönä lennämme Sydneyyn viettämään viimeisiä hetkiämme Australiassa. Tuntuu omituiselta lähteä lomalle tästä backpacker-elämästä, mutta tietyllä tavalla minä olen sen kyllä ansainnut.

Huomenna on tiedossa kaikenlaista asioiden järjestelyä taas. Pitäisi varata hostelli Balilta, vaihtaa rahaa, lähettää ehkä joitakin talvivaatteita edeltä Sydneyyn ja mitä vielä. Tämä sirkus ei sitten rauhoittunutkaan auton myymisen jälkeen!

Pauliina

Darwin on viihtyisä ja trooppinen. Rakastan näitä 30-asteen kesähelteitä, lämpimiä öitä ja keskustan kiireisiä katuja, joiden varsilla on terasseja ja kahviloita. Viikonloppuna pyörähdimme Mitchell Streetin Shennanigan’s-baarissa juomassa halpoja kannullisia siideriä ja eilen kävimme Mindil Beach Sunset Marketilla, jossa oli kaikennäköisten kojujen lisäksi musiikkiesityksiä ja tulishow. Markkinat todellakin vetoavat minuun! Ilmaista nettiä olemme onnistuneet käyttämään territorion kirjastossa sekä Roma Bar -kahvilassa, josta saa maailman parhaita jääkahveja. Mmm.

Harmiksemme asumme 10 km päässä keskustasta ja (ilmaisen) parkkipaikan löytäminen täältä tuottaa hankaluuksia. Pojat yrittivät aamulla napata maksuttoman bussin caravanparkin lähistöltä Casinolle, mutta bussikuski totesi heidän olevan alipukeutuneita hihattomissa paidoissaan ja käännytti heidät bussin ovelta. En olisi uskonut, että kukaan voi koskaan olla alipukeutunut kulkemaan linja-autolla, vaikka se sitten olisikin nimenomaisesti Casinolle menevä bussi. Caravanpark sinällään menettelee ja on suht rauhallinen. Telttamme ovat palmujen alla ja öisin palmuissa kiipeilee kummituseläimiä. (Okei, kummituseläimiä ei ehkä ole kuin jossain Aasiassa, mutta “kummituseläin” on sanana tosi suloinen enkä ole osannut tarkemmin tunnistaa ko. eläintä. Ideoita?)

Auton myyminen ei ole oikein edistynyt. Stressitasoa ei todellakaan laske se, että kaikilla Australian puolitutuilla tuntuu olevan jonkinlainen mielipide asiasta. Olemme laittaneet ilmoituksen Gumtree-nettisivustolle ja jakaneet myynti-ilmoituksia eri hostellien ilmoitustauluille. Lähinnä yhteydenotot ovat olleet huijareilta, jotka lähettävät tekstiviestejä joidenkin viestipalveluiden kautta pyytäen ottamaan yhteyttä sähköpostitse. Vastaukset sähköposteihin ovat olleet seuraavanlaisia (viimeiselle vastailin ihan kiusallani kokeillakseni, miten pitkälle saan sen keskustelun vietyä):

Hello,
Thanks for getting back to me, so sorry that i couldn’t call you due to the nature of my work as a Sailor, the best way to get a hold of me is through this email, What is your asking price for this vehicle because i am getting this car for my father in law, . You can get back to me with more pictures of the car. I will be handling the pick up of this merchandise through a legitimate shipping agent that has their headquarter situated in Malaysia and the Pick up agent will handle all necessary document needed to get the car shipped down to Malaysia including the transfer of ownership, all they will require of you is your signature. The pick up will be arranged right after the payment has been made to your account and the only way i can make the payment for quick sale is through PayPal because they will ensure a safe transaction for us and they will also arrange the pick up agent that will pick the car from you after the payment.
Lisa

Hello,
Thanks for the quick response, there is no doubt about it, i like the vehicle and ready for the immediate purchase… have actually tried to get this vehicle here earlier from here but most of the ones I got either have one huge mechanical fault or the other and some have even had accidents in the past while some are extremely exorbitant.I am pleased with your price but I want you to get back to me with  pictures and all dents on the vehicle if there are any because i am not local. advice soon as I’m at sea at the moment as a marine engineer due to the nature of my work, phone calls making and visiting of website are restricted but i squeezed out time to check this advert and send you an email regarding it and could not come over to check it out,but no worries as i am willing to handle the pick up of this vehicle through a legitimate shipping agent that has their headquarter situated in Malaysia, it will be picked up after payment,i will need you to give me your paypal email address and the price so i can make the payments asap for the car and pls if you don’t have paypal account yet, it is very easy to set up, go to www.paypal.com.au and get it set up, after you have set it up i will only need the e-mail address you use for registration with paypal so as to put the money through. I’d like to know certain things too…
I’m sorry, just want to be sure about the sale before i proceed
Due Regard
Tai

Thank you for your quick response
I believe you must have had some buyer’s interested in buying the vehicle and i think the best way to outbid them is by giving you additional sum to your asking price on your ad, But to start with i won’t be available to come over to inspect the vehicle my self due to where i am presently but have got a pick-up agent that will be contacting you on where and when the pick-up will take place after have completed the payment transaction with you, Can you please tell me a little bit more about the present mechanical condition of the vehicle and how often do you service it and the history? i will wait your response then i can proceed with the payment immediately
Aron

Good to hear from you again
Thank you for this sufficient details, In regards to the Vehicle am very much interested in buying it right now so you don’t have to look around for any other buyer again. I’m actually buying it for my old parents at home ( Tasmania ) But before i send it to them i have to make sure the Vehicle is in a good condition . I hope you understand my point that there is no way i come to inspect the car my self as have said earlier besides the Vehicle will be picked up and transported to Tasmania where my Parents stays, So whatever you tell me about the good and the bad aspect of the Vehicle is what i will believe and also inform the Pick-up agent that will be coming over to pick the Vehicle. After have completed the payment the agent will contact you about where and when the pick up will take place and they will also be of assistance concerning the change of ownership when they come there. but before i proceed with the Payment is there is any problem which you’re yet to mention that i should know , please let me know now meanwhile can you please please REMOVE the add online now till we complete the transaction and please send me your PayPal email and i will make with the Payment right now
Aron

Darwinin automarkkinat voisi siis lyhyesti tiivistää siten, että kaikki ostajat ovat merimiehiä/meri-insinöörejä/muuten vain tavoittamattomissa ja haluavat ostaa auton sitä näkemättä appiukolleen/pojalleen/vanhemmilleen, maksaa siitä netissä ja lähettää sen sitten Malesiaan/Tasmaniaan/minne lie jonkin pätevän välitysfirman avulla. Että näin… Huomenna ensimmäinen oikea potentiaalinen ostaja tahtoo jopa nähdä Purkin! Kyseessä on niin huonosti englantia puhuva saksalainen, että jouduimme käyttämään Chrisiä tulkkina.

Pauliina