Tagged: Australia.

Kohta pilvien päältä voin muistaa tämän maan

Viimeinen viikkomme Australiassa oli niin täynnä kaikkea, ettei minulla ollut aikaa kirjoittaa siitä sanaakaan. Nyt olen Hong Kongin lentokentällä tappamassa kahdeksaa tuntia ennen jatkolentoani Frankfurtiin ja sieltä Helsinkiin. Lentokenttien ilmaiset wifit ovat kova sana!

Viime viikon torstain vietimme vielä Darwinissa. Yritimme saada kaiken irti viimeisestä auringonottotilaisuudesta waterfrontissa ja sainkin vatsani kauniin punaiseksi. (Muuttuihan se siitä ruskeaksi, joten olen selvillä vesillä päästessäni huomenna Suomeen.) Illalla menimme ylihinnoitellulla belgialaisbackpackerin polkemalla riksalla Mindil Beach Sunset Marketille nauttimaan ilmapiiristä ja livebändeistä. Markkinat sulkivat kymmeneltä, joten meillä oli useita tunteja aikaa roikkua lentokentällä odottelemassa aamukahdelta lähtevää lentoamme Sydneyyn. Lento meni torkkuessa ja perillä tulli yritti saada meitä kiinni hedelmien salakuljetuksesta (joutuivat pettymään). Sydneyn päässä soitin Maze Backpackersiin saadakseni meille ilmaisen kyydin lentokentältä hostellille ja iltapäivän kulutimme nukkuen hostellin tv-huoneessa.

Viikonloppu Sydneyssä meni meiltä hieman ohi. Balin lennolta nappaamamme flunssa alkoi verottaa ja unirytmikin oli kamalassa kunnossa lentokentällä ja koneissa nukuttujen öiden jäljiltä. Jonkin verran kävelimme keskustassa, Darling Harbourissa ja Circular Quayssa, mutta suurin osa järjestelyistä, nähtävyyksien ihailusta ja shoppailusta oli hoidettava alkuviikosta. Maanantaina aloitimme vakavan osuuden ja kävimme verotoimistossa täyttelemässä veronpalautuslappusia. Monet backpackerit hakevat veronpalautuksensa jonkun erillisen yrityksen kautta, mikä tarkoittaa vähintään 100 dollarin välityspalkkioita ko. firmoille. Minulle ei ole missään vaiheessa selvinnyt, minkä takia asiaa ei voisi yhtä kätevästi hoitaa itsekin ja säästää samalla hieman. Täytyy tosin ensin katsoa, alkaako niitä palautuksia tippua tilille vai ei… Kaiken kaikkiaan verotoimistossa asioiminen oli melko yksinkertaista.

Tungimme maanantain ja tiistain täyteen nähtävyydeltä toiselle juoksemista ja ylimääräisen ajan käytimme tehokkaasti ihanissa vaatekaupoissa (General Pants, Jay Jay’s jne). Teimme kierroksen Monorailillä, kävimme Sydney Towerissa, kiipesimme Harbour Bridgen näköalatasanteelle ja otimme lautan Circular Quaysta Darling Harbouriin pimeällä. Tykkäsin kovasti noista kaikista. Monorailin kyydistä näkee hyvin Darling Harbouria (josta saa kyllä pätevän kuvan siellä kävelemälläkin), kaupungin valtavan koon tajuaa vasta Sydney Towerista katsottuna, Harbour Bridgen Pylon -lookoutilta on kaunis näköala oopperatalolle ja iltalauttojen kansilta voi ihailla pilvenpiirtäjiä, oopperataloa ja Harbour Bridgeä valoineen.

Meidän oli tarkoitus mennä Blue Mountainsillekin, mutta se jäi väliin Vilin ihastuttua Sydneyyn. Minustakin Sydney tuntui hyvin erilaiselta tällä kertaa verrattuna vuoden takaiseen kahden viikon oleskeluuni. Olihan se tietysti eri asia saapua yksin sillä oletuksella, että matkustelee seuraavan vuoden ajan aivan keskenään ympäri vierasta maata. Vilin kanssa Sydney näytti niin paljon kauniimmalta.

Sydneyssä ihmisetkin ottavat aivan eri tavalla kontaktia kuin missään muussa Australian kaupungissa. Jäin jatkuvasti suustani kiinni kauppojen myyjien kanssa, minua pyydettiin illalliselle asioidessani yksin viinakaupassa ja tutustuimme moniin ihmisiin hostellillakin. Maze on tosin siitä erityinen hostelli, että siellä joka illaksi on järjestetty jotain aktiviteettia, joihin osallistuminen palkitaan usein ilmaisella goonilla ja/tai drinkkilipuilla. Mekin päädyimme puolivahingossa pelaamaan juomapeliä muovimukit täynnä jonkun muun goonia. Muutamaan kertaan poikkesimme Scubarissa, 3 Wise Monkeysissa, Scruffy Murphy’sissä tai Maloney’sissa, joka oli minun vakipaikkojani jo vuosi sitten. Uusi pubeihin levinnyt villitys olivat erilaiset kilpa-ajot, joissa kilpailemassa oli mm. rapuja ja torakoita. Viimeisen illan Maloney’sissa pelasti They Call Me Bruce, joka soitti kaikkea The Darknessista Franz Ferdinandiin ja Oasikseen. Aamulla oli lähdettävä niin aikaisin, että päätin jättää nukkumisen kokonaan väliin ja keskittyä rinkkani pakkaamiseen ja muuhun säätöön. Aamuyöstä minua jututti aussimies, joka epäili minua irkuksi tai skotiksi ja jonka päähän pintyin lopulta norjalaisena. Minun ääntämiselleni on selvästi käynyt jotain pahoja asioita täällä ollessani!

Lähdimme lentokentälle viideltä aamulla, minun lentoni lähti puoli kahdeksalta ja Vilin kymmeneltä. Lennämme eri reittejä, koska Vili ei saanut paikkoja minun lennoilleni mihinkään järkevään hintaan. Ensimmäisen 10-tuntisen lennon kulutin katselemalla koko 6. tuotantokauden How I Met Your Mother -sarjaa, seuraavalla olisi varmaan nukuttavakin. Nämä pidemmätkin lennot Cathay Pasificilla sujuvat melko kivuttomasti, kun saa katsella elokuvia ja sarjoja tai kuunnella musiikkia edessään olevalta pieneltä tietokoneelta. Ruoka oli tosin hirveää, ei todellakaan uponnut mikään vetinen congee.

Henkisesti Australiasta lähteminen on näinkin pitkän ajan jälkeen raskasta. Se ehti alkaa tuntua kodilta ja minun elämäni oli vuoden ajan kokonaan siellä. Lievää lentokoneessa itkeskelyä lukuun ottamatta olen melko onnistuneesti harhauttanut itseäni How I Met Your Motherilla ja huijannut itseni sellaiseen univajeeseen, että kaikki tuntuu epätodelliselta. Lupaan kohdata todellisuuden sitten myöhemmin ja käsitellä sitä asianmukaisesti.

Kukaan ei sitten kysy: “Noh, millainen oli Australia?” tai “Miten meni reissu?” Minulla ei ole tarpeeksi sanoja kertomaan kaikista niistä toisiaan seuranneista pienistä hetkistä ja tapahtumista, jotka yhdessä muodostivat tämän vuoden, enkä voi vastata yhtään vähemmälläkään. Miten minä pystyisin muutamalla sanalla kuvaamaan jotain sellaista, joka on toisaalta ollut upeinta ja toisaalta taas kipeintä ikinä?

Pauliina

03:18 pm, by matkalaulu 1  |  Comments

Ei nuorena tarvitse nukkua, eihän?

Eilinen oli rento päivä. Saimme molemmille perusteelliset kokovartalohieronnat ja maustekylvyn pienessä salongissa yhteensä 200 000 rupialla. Joissain suuremmissa ja tunnetummissa paikoissa sama olisi maksanut ehkä kolminkertaisesti. Hieronnassa ei todellakaan ollut mitään valittamista ja saimme maata maustekylvyssäkin vaikka miten ja pitkään. Alan ymmärtää, minkä takia Ubudia on jossain yhteydessä sanottu Aasian romanttisimmaksi kaupungiksi ja miksi ihmiset kuvittelivat meidänkin olevan häämatkalla.

Hieronnan jälkeen alkoikin sitten haastavampi osuus päivästä, kun vietin tunteja tutustuen Ubudin pieniin putiikkeihin. Kutan ja Ubudin ero on siinä, että Kutassa kadut ovat täynnä kaikenlaista rihkamaa ja kopiomerkkivaatteita myyviä kojuja, kun taas Ubudissa on käsityöliikkeitä ja paikallisten muotisuunnittelijoiden kauppoja. Tästä riemastuneena saatoin ostaa kolme ihanaa mekkoa ja yhdet housut, joista en suostu tuntemaan huonoa omaatuntoa, sillä aivan varmasti olin nekin ansainnut. (Olen tuntunut ansaitsevan aika paljon kaikennäköistä tässä lähipäivinä…) Olisin halunnut ostaa jonkin puusta kaiverretun matkamuiston, mutta pelkäsin Australian tullia ja kaikkia sen rajoituksia puutavaraa koskien. Minun shoppailu-urakkani päätteeksi kävimme vielä Bali Buddhassa syömässä ja hankkiuduimme lentokentälle. Neljä päivää Balilla oli pelkkä pintaraapaisu, mutta en yhtään kadu sinne lähtemistä. Kauheasti ehdimme tehdä ja nähdä kuitenkin. Henkinen valaistuminen ja elämän tarkoituksen keksiminen jäivät ehkä kokematta, mutta en minä muutenkaan usko sellaisten löytyvän noin kaukaa kotoa. Sainpahan nähdä leijat Balin yllä.

Lento Darwiniin meni ihan näppärästi ja olimme perillä kolmen aikoihin aamuyöstä. Emme tahtoneet maksaa hostellista, joten yö meni lentokentällä torkkuen. Ei mikään miellyttävin kokemus ja sama pitäisi ottaa uudestaan tänä yönä, koska lentomme Sydneyyn lähtee siinä kahden maissa. Balilla meillä ei vain ollut aikaa nukkua kunnon yöunia ja nyt tämä kaikki raastava lentokentän kuulutusten armoilla oleminen. “Welcome to Darwin International Airport!” ja “Good morning ladies and gentlemen!” neljältä aamuyöstä! Parhaillani yritän toipua matkan rasituksista nauttimalla aamiaista ja jääkahvia vakiokahvilassani Roma Barissa. Kohta on oikeasti pakko lopettaa tämä jatkuva itsensä hemmottelu ja ulkona syöminen.

Pauliina

04:55 am, by matkalaulu  Comments

Kesä eikä mitään tekemistä

Darwinin keskusta oli tänä aamuna täynnä merimiehiä. Nyt täällä sitten olisivat ne kaikki seilorit, jotka olivat merillä saavuttamattomissa vielä viikko sitten, kun Purkkia piti myydä… Merimiesten lisäksi katuja täyttivät viikon aikana tutuiksi tulleet katusoittajat ja tänään sekaan oli eksynyt muutamia valtavia käärmeitäkin. En tiedä johtuuko tämä kaikki kuhina Darwin Cupista, mutta koko kaupunki tuntuu olevan liikkeellä. Itse kävimme hostellista ulos kirjautumisen jälkeen aamiaisella Monty’s on the Mall -kahvilassa Smith Streetin kävelykatuosuudella ja hakeuduimme sataman lähettyville Darwin Waterfrontiin, jossa on paljon nurmikkoaluetta, palmuja ja ihana pieni laguuni suihkulähteellä. Kyllä kelpasi ottaa aurinkoa.

Eilen nautimme viimeisen kerran Darwinin yöelämästä. Lähdimme hostellilta aika spontaanisti ja mitään juomatta, koska aamulla oli aikainen herätys. Meidän lempiterassimme Wisdom oli perjantai-illan myötä muuttunut kasarirockia soittavaksi tanssipaikaksi, jossa oli ihmisiä kaikista mahdollisista ikäluokista. Hellyyttävimpiä olivat eri kappaleista riehaantuvat keski-ikäiset, jotka välillä innostuivat tanssimaan rockia muodostelmassa. Kumpikaan kahdesta aikaisemmasta baari-illastamme Darwinissa ei todellakaan vetänyt vertoja tälle. En ikinä ole oppinut sietämään niitä “tuoreimpia hittejä” soittavia pintaliitomestoja, joissa tärkeintä ei ole pitää hauskaa vaan näyttää sievältä. Itse asiassa kyseessä taisi olla paras ilta Australiassa tähän mennessä. Olin jo aivan unohtanut, miten upeaa on tanssia Michael Jacksonia, Whamia, The Bee Geesiä tai jopa Abbaa juuri niin rumasti ja tunteella kuin ikinä vain osaa. Minun kokemukseni mukaan täältä ei juuri muuta löydy kuin kaiken maailman onneloita ja muita seduloita, mutta ehkä minulta vain puuttuu kunnollisten yökerhojen löytämiseen vaadittavaa sisäpiiritietoa. Missä ovat kaikki Australian indie-baarit?

Ihmisten suhtautuminen minun hiuksiini (tai niiden puutteeseen) on täällä hyvin erilaista kuin Suomessa. Siellä sain baarissa kuulla jatkuvasti vaihtelevassa humalan asteessa sönkötettyjä versioita lauseesta “Miks sullon lyhyet hiukset ku naisilla kuuluu olla pitkät?”. Täällä taas ihmiset tulevat baareissa ja joskus muutenkin kertomaan, miten hyvin tämä lyhyt tukka minulle sopii ja miten olen “stunning” tai “sexy” tai näytän Pinkiltä/Kanye Westin tyttöystävältä. Voin tosin kertoa, että jälkimmäisiin rinnastuksiin ei mitään muuta pohjaa ole kuin uskalias hiustyyli… En laittaisi lainkaan pahakseni, vaikka porukka Suomessakin olisi hieman vähemmän sukupuolistereotypioihin kangistunutta.

Loppupäivän notkumme Darwinissa ja illalla lähtee lentomme Balille. Saimme eilen varattua hotellit asiarooms.comin kautta emmekä joutuneet maksamaan itseämme kipeäksi, neljälle yölle hintaa tuli yhteensä n. 60 audia per pää. Ja kyseessä on kuitenkin hotellimajoitus kahden hengen huoneessa ilmastoinnilla, jääkaapilla, omalla parvekkeella ja vaikka millä herkuilla! Vietämme kaksi yötä Kutassa rannikolla ja kaksi Ubudissa sisämaassa. Kuta on suosittu rantansa ja yöelämänsä takia, Ubudista pitäisi löytyä enemmän kulttuuria. Mikään ankara juhliminen ei meitä kuitenkaan kiinnosta emmekä halua tuhlata päiviä liiasta biletyksestä toipumiseen. Bali on loppujen lopuksi hyvin pieni saari, joten meillä on oletettavasti aikaa kiertää sitä myös laajemmalta alueelta noista tukikohdistamme käsin. Ostimme eilen LonelyPlanetin pienen Bali-kirjasen, jota olemme selailleet ahkerasti siinä pelossa, että muuten saatamme tietämättömyyttämme jättää joitain upeita paikkoja näkemättä. Aika pienellä valmistautumisella olemme silti liikkeessä, mutta niinhän me aina.

Välillä surettaa, miten vähän tiedän kenenkään suomalaisen ystäväni elämästä. En minäkään niin ahkerasti ole yhteyttä pitänyt, mutta olettaisin ainakin joidenkin tietävän jotakin minun elämästäni, kun se kuitenkin löytyy netistä? Vuodeksi ulkomaille lähteminen on yksinäistä touhua, mutta itsepä minä tämän valitsin. On se silti kurjaa.

Pauliina

08:07 am, by matkalaulu 1  |  Comments

Reissaa niin kuin et huomist ei ois

Asiat ovat edenneet kovaa vauhtia. Meillä oli onnea auton myymisen kanssa, koska ensimmäinen sitä katsomaan tullut pariskunta halusi ostaa sen. Kiivaan hintaneuvottelun päätteeksi Purkki siirtyi uusille saksalaisille omistajilleen 3000 dollarilla. Se oli 500 dollaria vähemmän kuin pyysimme, mutta Purkin myynti-ilmoitus ei ollut herättänyt valtavaa vastaustulvaa tai kyselyitä ja aikamme Australiassa alkaa käydä vähiin. Olen kahden viikon päästä Suomessa! Loppujen lopuksi auton myyminen kesti siis viisi päivää, ei paha lainkaan. Minulle stressaavinta oli kaikki toissijainen säätäminen, lähinnä auton tyhjennys ja siellä sikin sokin olleiden tavaroiden ahtaminen takaisin rinkkaan, mutta selvisin siitäkin. Saksalaiset kävivät tutkimassa ja koeajamassa Purkin tiistai-iltana, eilen kirjoitimme paperit kuntoon ja saimme paksun tukon käteistä. Hostellin löytäminen oli taas vaihtelun vuoksi haastavaa, koska lähes kaikki olivat täyteen varattuja emmekä tietenkään olleet huolehtineet asiasta etukäteen. Me emme koskaan opi! Päädyimme Frogshollow Backpackersiin, joka saisi minun puolestani sijaita lähempänä keskustaa ja jossa joudumme maksamaan 80 dollaria kahden hengen huoneesta yöltä. Purkin huristettua pois näköpiiristä heitimme vain nopeasti tavaramme hostellille säilytykseen ja painuimme suorinta tietä Flight Centeriin kyselemään lentoja Balille. Saimme lennot Densapariin suhteellisen edullisesti, menopaluun hinnaksi tuli vain 392 dollaria per pää. Lauantaina Bali kutsuu ja tapaamme siellä myös Sebastianin, Chrisin ja Tomin! Sebastian on ollut siellä jo hyvän aikaa, Chris ja Tom lentävät huomenna. Meillä ei ole aikaa kovin pitkään Indonesia-vierailuun, sillä paluulentomme Darwiniin lähtee myöhään keskiviikkoiltana ja seuraavana yönä lennämme Sydneyyn viettämään viimeisiä hetkiämme Australiassa. Tuntuu omituiselta lähteä lomalle tästä backpacker-elämästä, mutta tietyllä tavalla minä olen sen kyllä ansainnut.

Huomenna on tiedossa kaikenlaista asioiden järjestelyä taas. Pitäisi varata hostelli Balilta, vaihtaa rahaa, lähettää ehkä joitakin talvivaatteita edeltä Sydneyyn ja mitä vielä. Tämä sirkus ei sitten rauhoittunutkaan auton myymisen jälkeen!

Pauliina

12:15 pm, by matkalaulu  Comments

Kiusaajien kiusaaja

Darwin on viihtyisä ja trooppinen. Rakastan näitä 30-asteen kesähelteitä, lämpimiä öitä ja keskustan kiireisiä katuja, joiden varsilla on terasseja ja kahviloita. Viikonloppuna pyörähdimme Mitchell Streetin Shennanigan’s-baarissa juomassa halpoja kannullisia siideriä ja eilen kävimme Mindil Beach Sunset Marketilla, jossa oli kaikennäköisten kojujen lisäksi musiikkiesityksiä ja tulishow. Markkinat todellakin vetoavat minuun! Ilmaista nettiä olemme onnistuneet käyttämään territorion kirjastossa sekä Roma Bar -kahvilassa, josta saa maailman parhaita jääkahveja. Mmm.

Harmiksemme asumme 10 km päässä keskustasta ja (ilmaisen) parkkipaikan löytäminen täältä tuottaa hankaluuksia. Pojat yrittivät aamulla napata maksuttoman bussin caravanparkin lähistöltä Casinolle, mutta bussikuski totesi heidän olevan alipukeutuneita hihattomissa paidoissaan ja käännytti heidät bussin ovelta. En olisi uskonut, että kukaan voi koskaan olla alipukeutunut kulkemaan linja-autolla, vaikka se sitten olisikin nimenomaisesti Casinolle menevä bussi. Caravanpark sinällään menettelee ja on suht rauhallinen. Telttamme ovat palmujen alla ja öisin palmuissa kiipeilee kummituseläimiä. (Okei, kummituseläimiä ei ehkä ole kuin jossain Aasiassa, mutta “kummituseläin” on sanana tosi suloinen enkä ole osannut tarkemmin tunnistaa ko. eläintä. Ideoita?)

Auton myyminen ei ole oikein edistynyt. Stressitasoa ei todellakaan laske se, että kaikilla Australian puolitutuilla tuntuu olevan jonkinlainen mielipide asiasta. Olemme laittaneet ilmoituksen Gumtree-nettisivustolle ja jakaneet myynti-ilmoituksia eri hostellien ilmoitustauluille. Lähinnä yhteydenotot ovat olleet huijareilta, jotka lähettävät tekstiviestejä joidenkin viestipalveluiden kautta pyytäen ottamaan yhteyttä sähköpostitse. Vastaukset sähköposteihin ovat olleet seuraavanlaisia (viimeiselle vastailin ihan kiusallani kokeillakseni, miten pitkälle saan sen keskustelun vietyä):

Hello,
Thanks for getting back to me, so sorry that i couldn’t call you due to the nature of my work as a Sailor, the best way to get a hold of me is through this email, What is your asking price for this vehicle because i am getting this car for my father in law, . You can get back to me with more pictures of the car. I will be handling the pick up of this merchandise through a legitimate shipping agent that has their headquarter situated in Malaysia and the Pick up agent will handle all necessary document needed to get the car shipped down to Malaysia including the transfer of ownership, all they will require of you is your signature. The pick up will be arranged right after the payment has been made to your account and the only way i can make the payment for quick sale is through PayPal because they will ensure a safe transaction for us and they will also arrange the pick up agent that will pick the car from you after the payment.
Lisa

Hello,
Thanks for the quick response, there is no doubt about it, i like the vehicle and ready for the immediate purchase… have actually tried to get this vehicle here earlier from here but most of the ones I got either have one huge mechanical fault or the other and some have even had accidents in the past while some are extremely exorbitant.I am pleased with your price but I want you to get back to me with  pictures and all dents on the vehicle if there are any because i am not local. advice soon as I’m at sea at the moment as a marine engineer due to the nature of my work, phone calls making and visiting of website are restricted but i squeezed out time to check this advert and send you an email regarding it and could not come over to check it out,but no worries as i am willing to handle the pick up of this vehicle through a legitimate shipping agent that has their headquarter situated in Malaysia, it will be picked up after payment,i will need you to give me your paypal email address and the price so i can make the payments asap for the car and pls if you don’t have paypal account yet, it is very easy to set up, go to www.paypal.com.au and get it set up, after you have set it up i will only need the e-mail address you use for registration with paypal so as to put the money through. I’d like to know certain things too…
I’m sorry, just want to be sure about the sale before i proceed
Due Regard
Tai

Thank you for your quick response
I believe you must have had some buyer’s interested in buying the vehicle and i think the best way to outbid them is by giving you additional sum to your asking price on your ad, But to start with i won’t be available to come over to inspect the vehicle my self due to where i am presently but have got a pick-up agent that will be contacting you on where and when the pick-up will take place after have completed the payment transaction with you, Can you please tell me a little bit more about the present mechanical condition of the vehicle and how often do you service it and the history? i will wait your response then i can proceed with the payment immediately
Aron

Good to hear from you again
Thank you for this sufficient details, In regards to the Vehicle am very much interested in buying it right now so you don’t have to look around for any other buyer again. I’m actually buying it for my old parents at home ( Tasmania ) But before i send it to them i have to make sure the Vehicle is in a good condition . I hope you understand my point that there is no way i come to inspect the car my self as have said earlier besides the Vehicle will be picked up and transported to Tasmania where my Parents stays, So whatever you tell me about the good and the bad aspect of the Vehicle is what i will believe and also inform the Pick-up agent that will be coming over to pick the Vehicle. After have completed the payment the agent will contact you about where and when the pick up will take place and they will also be of assistance concerning the change of ownership when they come there. but before i proceed with the Payment is there is any problem which you’re yet to mention that i should know , please let me know now meanwhile can you please please REMOVE the add online now till we complete the transaction and please send me your PayPal email and i will make with the Payment right now
Aron

Darwinin automarkkinat voisi siis lyhyesti tiivistää siten, että kaikki ostajat ovat merimiehiä/meri-insinöörejä/muuten vain tavoittamattomissa ja haluavat ostaa auton sitä näkemättä appiukolleen/pojalleen/vanhemmilleen, maksaa siitä netissä ja lähettää sen sitten Malesiaan/Tasmaniaan/minne lie jonkin pätevän välitysfirman avulla. Että näin… Huomenna ensimmäinen oikea potentiaalinen ostaja tahtoo jopa nähdä Purkin! Kyseessä on niin huonosti englantia puhuva saksalainen, että jouduimme käyttämään Chrisiä tulkkina.

Pauliina

07:10 am, by matkalaulu  Comments

Roadtrip-kuvia 2/2

08:08 am, by matkalaulu 1  |  Comments

Roadtrip-kuvia 1/2

07:38 am, by matkalaulu  Comments

Sillä määränpää vasta perillä selviää

Roadtrip day 10 (continues)
Päädyimme siihen lopputulokseen, ettei Alice Springsissä ollut juuri mitään näkemisen arvoista, ja jatkoimme ajamista Wycliffe Welliin, Australian ufo-pääkaupunkiin. Roadhousen ulkopuolelle oli rakennettu ufojen laskeutumisalusta ja läimäisty vielä pari vihreää pikkumiestäkin, mikä meni hieman liiallisuuksiin. Tässä vaiheessa meillä meni ensimmäisen ja ainoan kerran hermot poikiin. Minä ja Vili olisimme tahtoneet jäädä Wycliffen roadhouselle yöksi, mutta poikien mielestä 9,5 dollaria per pää caravanparkista oli liian kova hinta. He kieltäytyivät huomaamasta meidän aikaisempaa joustavuuttamme koskien heidän toiveitaan, mutta emme jaksaneet alkaa riidellä. Tässä vaiheessa matkaa olisi luultavasti ollut typerää järjestää mitään suurta draamaa ja konfrontaatiota. Ajoimme sitten 25 kilometrin päähän Devil’s Marblesille, jonne pääsimme auringon laskiessa. Devil’s Marbles oli taas yksi niitä kivimuodostelmia, joita koko Australia tuntuu olevan täynnä. Pienen keskustelun jälkeen päätimme Vilin kanssa helpottaa edelleen kireää ilmapiiriä ja ratkaista asian kaikkien eduksi. Ajoimme takaisin Wycliffeen yöksi jättäen pojat Devil’s Marblesin leirintäalueelle. Wycliffessä vietimme loppuillan roadhousen ravintolassa nauttien muutamat juomat ja lukien ufoista kertovia lehtileikkeitä, jotka peittivät kaikki ravintolan seinät. Paljon näköhavaintoja ja joitakin tarinoita ufojen sieppaamista ihmisistä. Opin, että armeijan tukikohdat houkuttelevat ufoja (ei mitään mainintaa siitä, että armeijan tukikohdat voisivat olla syy outoihin valoilmiöihin…) ja että ufojen kaappaamat ihmiset ovat yleensä poissa kuvioista 45 minuuttia, jonka jälkeen ufot palauttavat heidän takaisin maan pinnalle. Itse emme valitettavasti päässeet mitään erikoisia valoja näkemään kaikesta taivaalle tuijottelusta huolimatta.

Roadtrip day 11
Join aamukahvini roadhousen ravintolassa kysellen työvuorossa olevalta naiselta hänen omista ufo-havainnoistaan. Viimeisin sijoittui kolmen yöhön päähän, joten olimme harmiksemme hieman myöhässä. Selailimme myös hetken aikaa roadhousen vieraskirjaa, jonne ihmiset olivat kirjoittaneet omia ufo-havaintojaan 90-luvulta alkaen. Noukimme pojat kyytiin ja tunnelma autossa alkoi onneksi päivän mittaan keventyä. Ei tällaisella reissulla ole mitään järkeä alkaa pitkävihaiseksi. Meille oli suositeltu Daly Watersin legendaarista pubia, joka väittää olevansa territorion vanhin. Katkaisimme pitkän ajon poikkeamalla siellä yksillä, pojat saattoivat nauttia kokonaisen kannun olutta. Daly Waters on 25 ihmisen pikkukylä, mutta sen pubi todellakin veti väkeä. Se oli mielenkiintoinen paikka ja melko omaperäisesti sisustettu. Katosta roikkui rintaliivejä, alushousuja ja muita ihmisten jättämiä vaatekappaleita nimikirjoituksin varustettuna, seinät oli vuorattu eri maiden valuutoilla ja ohi matkustavien henkilöllisyystodistuksilla, takapihan terassilla oli käynnissä varvassandaalien luonnonmukaisen kannan elvyttämisprojekti. Tien toisella puolella oli pieni matkamuistokoju, josta pojat ostivat itselleen kengurunkäpälien päässä olevat pullonavaajat ja minä hippi-tyylisen siemenistä tehdyn rannekorun. Yöksi ajoimme melkein Katherineen asti, taas kerran tien vierellä olevalle levähdyspaikalle. Kerrankin en heräillyt yöllä palelemiseen.

Roadtrip day 12
Alkuperäinen suunnitelmamme oli pysähtyä Kakadu-kansallispuistossa juuri ennen Darwinia, mutta viime tipassa vaihdoimme sen Litchfieldiin. Se oli paremmin meidän reitillämme ja kaikkiin päänähtävyyksiin pääsi ajamaan ilman nelivetoa. Kakadussa meiltä olisi joka tapauksessa jäänyt suurin osa paikoista näkemättä, koska ne sijaitsevat huonossa kunnossa olevien kuoppaisten pikkuteiden päissä. Litchfieldiin päästyämme huomasimme jättäneemme talven taaksemme, yhtäkkiä sää oli aurinkoinen ja helteinen. Kävimme kolmella eri vesiputouksella, mikä oli hyvää vaihtelua kaikkien niiden tähän asti näkemiemme kivimuodostelmien, kallionjyrkänteiden, rotkojen ja kanjoneiden jälkeen. Florence Fallsissa pääsimme uimaan vesiputouksen alle muodostuneeseen pieneen lampeen, mikä oli ihanaa siinä kuumuudessa. Tolmer Fallsin näimme ainoastaan sen yläpuolella olevalta näköalatasanteelta, mutta sekin oli hieno. Wangi Fallsissa pääsee usein myös uimaan, mutta toistaiseksi se oli kiinni krokotiilivaaran takia. Vietimme suurimman osan päivästä Litchfieldissä ja saimme vesiputouskiintiömme täyteen. Edessä oli vielä muutaman tunnin ajomatka Darwiniin, johon saavuimme alkuillasta. Oli tarkoitus olla yötä yhdessä tietyssä caravanparkissa, joka ei sitten sijainnutkaan siellä, missä sen olisi pitänyt. Toisen, Shady Glen Caravan Parkin, löysimme melko helposti ja huomasimme viereisellä kentällä valtavan kiertävän tivolin. Niinhän siinä kävi, että ajoimme yli 7500 kilometriä pääsemättä tämän kauemmaksi huvipuistosta! Kävimme siellä hieman terrorisoimassa ja esittämässä typeriä kysymyksiä ihan vaan kiusallamme.

Northern Territory on jotain aivan omanlaistaan ja voin suositella tuota mantereen keskustan halki ajamista kaikille, joilla vain on tilaisuus se tehdä. Täällä pohjoisessa on niin paljon kutkuttavan omituisia paikkoja ja Northern Territory eroaa aivan perustavalla tavalla muista osavaltioista. Onhan täällä järkyttävästi tyhjää tilaa ja pitkiä etäisyyksiä, mutta oli se sen arvoista. Jos tämä roadtrip jotakin opetti, niin ainakin sen, että kaikki selviää ja järjestyy. Olen ylittänyt itseni monellakin eri tasolla.

Seuraavaksi on edessä Purkin myyminen, mikä tekee varmasti kipeää. Minun ensimmäinen oma autoni, joka on kaikkien pienten ja suurtenkin ongelmien jälkeen tuonut meidät Perthistä aina tänne asti!

Pauliina

07:37 am, by matkalaulu  Comments

We’re half way there, living on a prayer

Kaikki tämän postauksen kuvat ovat ajalta ennen roadtripiä, tarkemmin Broomesta, Point Samsonista ja Onslow’sta. Roadtrip-kuvia en ole saanut vielä koneelle, mutta postaan niitä joskus lähitulevaisuudessa.

Roadtrip day 5 (continues)
Port Augustan mekaanikko soitteli Purkin kunnosta pitkin päivää. Lopulta korjattavia asioita olivat jarrupalat ja -satulat, toinen etuvalo sekä molempien eturenkaiden laakerit. Ei ollut herra mekaanikko kovin vaikuttunut meidän tee-se-itse -kyvyistämme. Jo kertaalleen tien päällä ensiapuna korjatun laakerin uudelleen vaihtaminen lisäsi loppusummaan 120 dollaria. Purkki oli viimein hyvissä voimissa ja noudettavissa neljän jälkeen 636 dollarin lunnaita vastaan. Sitä ennen olimme etsineet itsellemme yöpaikaksi hotelli Flindersin, josta saimme viiden hengen huoneen omalla vessalla, suihkulla ja jääkaapilla yhteensä 100 dollarilla. Ei huonompi hinta lainkaan ja tuo yhden yö lepo lämpimässä sängyssä tuli todella tarpeeseen. Illalla ostimme eloonjäämisemme kunniaksi pullollisen Woodstock-bourbonia sekä Coca-Colaa.

Roadtrip day 6
Matka jatkui Port Augustasta aina Darwiniin asti ulottuvaa Stuart Highwayta pitkin Coober Pedyyn, joka on tunnettu maailmanloppuelokuvien lisäksi opaaleistaan. Se oli riemastuttavalla tavalla rumin ja karuin kaupunki, jossa olen ehkä ikinä vieraillut. Suuri osa Coober Pedystä (kodit, ravintolat, hostelli, kirkot) on rakennettu maan alle äärimmäisistä lämpitiloista johtuen. Paikan hengen mukaisesti mekin valitsimme yöpymispaikaksemme underground-leirintäalueen Riba’sin (15 dollaria per pää) ja pystytimme telttamme maanalaiseen sokkeloon, jossa oli huomattavasti ulkoilmaa lämpimämpi. Enpä ole ennen nukkunut niin omituisessa paikassa, melkoinen kokemus sekin. Illalla ehdimme vielä kipaista katsomassa ruokintaa kenguruiden orpokodissa, jossa asusteli neljä vanhempaa ja yksi nuori kenguru sekä aivan pikkuruinen wallabi. Raukat olivat orpoutuneet autokolareissa tai aboriginaalien kengurunmetsästyksen seurauksena. Yksi vanhemmista kenguruista oli oppinut liiankin hyvin ihmisten tavoille ja vietti aikaansa mieluiten lämmittimen tai television ääressä, söi pitsaa ja rakasti hyviä punaviinejä.

Roadtrip day 7
Viimein, seitsemäntenä päivänä, pääsimme Ulurulle. Olimme perillä vasta neljän aikoihin pitkästä ajomatkasta johtuen, joten emme ehtineet kuin ostaa liput Uluru-Kata Tjuta -kansallispuistoon (25 dollaria per henkilö), vierailla culture centerissä tutustumassa kevyesti paikalliseen aboriginaalikulttuuriin, kiertää Ulurun ympäri autolla sekä ihailla auringonlaskua näköalapaikalta. Ensivaikutelma Ulurusta oli hieman yllättävä. Se ei olekaan se kaikissa kuvissa ja postikorteissa esiintyvä sileä punainen möykky, vaan lähempi tarkastelu paljastaa hirveän määrän erilaisia värejä, halkeamia, rakoja ja koloja. Auringonlaskulta olisin odottanut hieman enemmän. Uluru muuttui punaisemmaksi kyllä, mutta minun odotukseni taisivat olla liian korkealla. Tom sai meidät kaikki nauramaan alkamalla järjestyksenvalvojaksi ja ohjaamalla ihmisiä pois tieltä, jotta pystyimme ottamaan kuvia itsestämme Ulurun edustalla. “Would you move a bit so that we could take a picture? …Just a little bit moving.” Yövyimme 45 km päässä levähdyspaikalla, koska Ulurun lähettyvillä kaikki majoitusvaihtoehdot olivat meidän budjetillemme liikaa. Kerrankin telttailu oli sallittua ja pojat kyhäsivät meille valtavan nuotion pitämään kylmyyden loitolla.

Roadtrip day 8
Heräsimme puoli seitsemältä hyiseen aamuun, sulloimme tavaramme autoon ja huristimme takaisin Ulurulle katsomaan auringonnousua. Värit eivät olleet yhtä räväkät kuin illalla, mutta Ulurun ympärille kerääntynyt sumu oli jännittävää. Auringonnousun jälkeen Chris ja Tom tahtoivat kiivetä Ulurulle, minä ja Vili päätimme jäädä maanpinnalle nauttimaan rauhassa kahvia ja aamiaista. Pojat olivat äärimmäisen tyytyväisiä retkeensä, mutta paikalliset aboriginaalit pitävät Ulurua hyvin pyhänä ja vastustavat sen päälle kiipeämistä. Millä oikeudella minä loukkaisin 30 000 vanhaa ja edelleen elossa olevaa kulttuuria kiipeilemällä sen pyhillä paikoilla? Korvasimme kiipeämisen osallistumalla ilmaiselle puistonvartijan opastamalle Mala-kävelylle, jossa kuulimme Ulurun geologiasta, kansallispuiston historiasta ja nykyisyydestä sekä paikallisten aboriginaalien perimätietona kulkevista tavoista, taruista ja laeista. Kävely kulki erilaisten kalliomuodostumien ja luolamaalausten ohi päättyen Kantju Gorgen pohjalle muodostuneelle lammelle. Teimme yhdessä poikien kanssa vielä toisen lyhyen Kinuya-kävelyn, joka sekin oli hieno. Parkkipaikalle päästyämme meidät hämmensi vastaan hölkkäävä dingo. Ulurulta ajoimme Kata Tjutalle, joka ei ollenkaan vetänyt vertoja Ulurulle, vaikka valtavia kiviä oli enemmän ja yksi niistä oli Ulurua korkeampikin. Olisin tahtonut tietää enemmän (tai edes jotakin) Kata Tjutan merkityksestä aboriginaaleille, mutta se on niin pyhä paikka, ettei siitä ole lupa puhua sanaakaan ulkopuolisille. Kävelimme Walpa Gorgen päästä päähän, jonka jälkeen jatkoimme ajamista pohjoiseen kohti Kings Canyonia. Matkalla säikäytin hereille takapenkillä nukkuvat pojat innostuessani tien vieressä seisoskelevasta villistä kamelista. Nyt on tuo kameli-myyttikin todistettu paikkansa pitäväksi. Ajoimme melkein Kings Canyonille asti ja leiriydyimme taas levähdyspaikalle aivan Kings Creek Stationin lähelle 35 km päähän kanjonista. Tapojemme mukaan oli taas sytytettävä nuotio, johon pojat raahasivat kokonaisia kuivia puskia polttopuiksi. Parkkipaikan liepeillä asustelevat hiiret yrittivät varastaa meiltä ruokaa ja kuljettelivat edestakaisin nuudelipakettien tyhjiä maustepusseja.

Roadtrip day 9
Aivan alkuperäisen suunnitelmamme mukaan meidän olisi pitänyt saapua perille Darwiniin yhdeksäntenä päivänä, joten jonkin verran on selvästi tullut viivytyksiä ja mutkia matkaan… Päivän ohjelmana oli siis Darwinin sijasta Kings Canyon, jonka ympäri kulkevan kuuden kilometrin mittaisen kävelyreitin vaelsimme läpi. Päivä oli hyvin lämmin ja maisemat upeita. Oli jyrkkää vuorenseinämää, valtavia irronneita lohkareita ja lukemattomia hiekkakivikumpuja. Puolessa välissä matkaa laskeuduimme kanjonin pohjalle Garden of Edeniin, jossa virtasi puro ja kasvoi hämmästyttävät määrät kasvillisuutta. Eniten minua ilahduttivat hölmön näköisen töyhtöpäiset linnut, jotka kipittivät kallioita pitkin ja tulivat aivan meidän lähellemme kököttämään. Kings Canyon oli vaikuttava, muttei tehnyt kovin hyvää minun pahenevalle flunssalleni. Väsähdin täysin ja nukuin suuren osan matkasta Alice Springsiin. Siinä vaiheessa olin kuitenkin hereillä, kun Vili onnistui ajamaan päin valtavaa auton eteen lennähtänyttä haukkaa. Se kierähti etupuskurin kautta renkaiden alle ja oli sekunnissa entinen haukka. Muuta mullistavaa ei ajomatkalla onneksi tapahtunut. Alice Springsistä oli jostain syystä tavattoman vaikeaa löytää majoitusta, koska kaikki hostellit olivat aivan täynnä. Viidennessä meitä sitten onnisti ja saimme Toddy’s Resortista kuuden hengen dormin aivan itsellemme. Toddy’s on valtava ja hajanainen enkä todellakaan suosittelisi sitä ihmisille, jotka yhtään tahtovat sosialisoitua. Chrisiä ja Tomiakaan ei tässä vaiheessa tuntunut häiritsevän 23 dollarin hinta sänkyä kohti, kai hekin tietyin väliajoin tahtovat nukkua kunnollisissa sängyissä ja ottaa lämpimiä suihkuja.

Roadtrip day 10   
Heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen ja hiippailimme ilmaiselle aamiaiselle, joka sisälsi kahvia ja respasta noudettavat pari surkeaa palaa vaaleaa leipää. Maistoin ensimmäistä kertaa vegemiteä, joka oli hyvin suolaista. Loppupäivän ohjelmana olisi kiertää hieman Alice Springsiä sikäli mikäli täällä nyt mitään nähtävää on ja ajaa sitten yöksi Wycliffe Well Roadhouselle, jossa ufo-havainnot ovat ilmeisesti hyvinkin yleisiä. Ehkä meitäkin onnistaa!

Pauliina

06:05 am, by matkalaulu  Comments

Another turning point, a fork stuck in the road

Ei Exmouth ehkä niin paha ollutkaan, kuin aluksi pelkäsin. Sen viikon keskiviikko oli kuulemma “the coldest day like… ever?”, mutta ainakin oli lakannut satamasta. Torstaina päätimme Vilin kanssa lähteä tutkiskelemaan Ningaloo -koralliriuttaa ja varasimme visitor centeristä Ningaloo Ecology Cruises -järjestäjän 60 dollarin retken, johon sisältyi lasipohjaisella veneellä seilailua ja snorklaamista. Kumpikaan ei ollut kovin innoissaan hyiseen veteen pulahtamisesta, mutta ilman snorklailun mahdollisuutta myös veneily olisi jäänyt paljon lyhyemmäksi eikä retkien hinnoissa ollut suurtakaan eroa. Päädyimme siis pidempään vaihtoehtoon ja ajattelimme jättää snorklaamisen väliin. Bussimatkalla riutalle ja riutalta pysähdyimme katsomaan nähtävyyksiä; oli uponneen laivan hylkyä, kesyjä villihevosia, majakkaa ja kaukana pärskiviä valaita. Opas sai Exmouthin kuulostamaan kovankin tason salaliittoteorioiden näyttämöltä. Kaupungin liepeille on ripoteltu useita salaisia, tarkasti vartioituja alueita ja ilmassa oli spekulaatioita aina avaruusaseman rakentamiseen asti. Riutalle päästyämme meitä vastassa oli puolalaissyntyinen Alek, joka toimi pienen lasipohjaveneemme kapteenina ja harrastelijatason standup-koomikkona. Näkymät veneen pohjan läpi olivat kyllä hienot, mutta korallit tuottivat pienen pettymyksen. Tiesinhän minä, etteivät ne näytä samalta kuin kuvissa, mutta olisivat ne saaneet hieman värikkäämpiä olla. Korallit ovat luonnossa vain ja ainoastaan vihreänharmaita. Kalat olivat värillisiä kyllä ja näimme kilpikonnankin. Päästessämme snorklaus-kohteeseemme yllätin itseni ja Vilin nostamalla käteni pystyyn, kun varusteita alettiin jakaa. Vilin pienen paniikin sävyttämä ilme kertoi, ettei hän todellakaan ollut henkisesti varautunut osallistumaan siihen osaan retkeä, muttei hän myöskään ollut valmis olemaan yhtään minua raukempi. Sinnehän me sitten päädyimme uiskentelemaan ja olimme tyytyväisiä valintaamme. Ei sen takia, että näkymät olisivat olleet paljon sen kummempia kuin lasipohjaveneen läpikään, vaan lähinnä siksi, että me oletimme niiden olevan ja olisimme jälkeenpäin kuvitelleet missanneemme jotain järisyttävää. Vesi oli kyllä jäätävää, mutta olemmepa snorklanneet koralliriutalla.

Roadtripille lähteminen pakotti meidät tekemään muutamia ennakkovalmisteluja (osa niistä meni täysin hukkaan, kuten myöhemmin selvisi). Auton pakkasimme vasta viimetipassa aamulla (ja täyteenhän se tuli), mutta Chris ja Tom kokeilivat telttansa pystytystä käytännössä ja Vili tarkisti Purkin renkaiden paineet. Great Central Road, jota pitkin suunnittelimme ajavamme Ulurulle ja Alice Springsiin, kulkee muutamien aboriginaalialueiden (Cosmo Newberry Aboriginal Land ja Southern Central Reserve Aboriginal Land) läpi, ja siellä ajamiseen vaaditaan netissä anottavat luvat. Myös Uluru-Kata Tjuta -kansallispuistossa vierailu vaatii yhden, jonka saa tosin hankittua vasta paikan päällä. Jouduimme sitoutumaan tiettyihin säännöksiin niillä alueilla. Näistä eniten meitä koskettivat alkoholin kieltolaki ja bensankin on oltava tietynlaista, jottei kukaan erehdy sniffailemaan sitä. Aboriginaalien keskuudessa päihteiden väärinkäyttö on sen verran suuri ongelma, että se otetaan hyvin vakavasti. Muita kiellettyjen aktiviteettien listalle päätyneitä asioita olivat päätieltä poistuminen, aboriginaalien ja heidän yhteisöjensä kuvaaminen ja videoiminen, metsästäminen ja kalastaminen, roskaaminen, nuotion tekeminen, tuliaseiden käyttäminen sun muuta.

Meidän elämäämme helpotti se, että tivoli pysyi kaupungissa maanantaihin asti koulujen talvilomien takia. Meidän ei siis tarvinnut enää viimeisenä yönä pistää koko roskaa kasaan! Show oli tihkusateesta johtuen hiljainen ja vietin sen lähinnä ampuen Coreyn kojussa. Päivän päätteeksi saimme vielä viimeisen kerran ajella Tumblerilla, minkä jälkeen otimme kevyesti kuppia ja istuskelimme vaunumme vieressä Sebastianin kanssa. Olin pettynyt siihen, ettei kukaan muu vaivautunut pitämään meille seuraa, mutta minkäs teet.

Roadtrip (Exmouth - Uluru - Darwin) day 1
Matkaan pääsimme lähtemään sunnuntaina 10.7 ja melkeinpä aikataulun mukaisesti vähäisistä yöunista huolimatta. Ajoimme päivässä koko matkan Exmouthista melkein Geraldtoniin asti. Carnarvonin tienoilla alkoi sataa kunnolla ja teiden viereiset pellot lainehtivat vettä, joka oli paikoittain tulvinut tiellekin. Laitoimme teltat pystyyn levähdyspaikalle juuri ennen Geraldtonia. Laitontahan se on, mutta ei meille jäänyt paljon vaihtoehtoja, kun myöhäisen ajankohdan takia kaikkien caravanparkien respat olivat jo kiinni. Lisäksi pojat tahtovat säästää vähän rahaa ja yöpyä tienpäällä aina, kun se vain on mahdollista. Teltassa yöpymistä ei tosin ainakaan helpottanut kunnon öinen vesisade. Minun ja Vilin teltta pitää jossakin määrin vettä, mutta poikien halvempi versio vuosi pahasti. Onneksi olimme lainanneet heille pumpattavan ilmapatjamme, muuten he olisivat omien sanojensa mukaan joutuneet nukkumaan keskellä telttansa pohjalle muodostunutta järveä. Heräilimme välillä huutelemaan teltasta toiseen ja tarkistamaan, miten pojat pärjäsivät. Nämäkään epämukavuudet eivät vaikuttaneet heidän hyvään tuuleensa, mikä oli hyvä merkki ja piti minut toiveikkaana tämän roadtripin suhteen.

Roadtrip day 2
Ajoimme heti aamusta Geraldtonin keskustaan täydentämään ruokavarastojamme. Vili soitteli muutamia varmistuspuheluja eri numeroihin Great Central Roadin kunnosta. Tien sanottiin olevan auki kaikelle liikenteelle ja kaikki vaikutti olevan hyvin, mitä nyt hieman vettä tiellä. Viimeisestä numerosta tiputettiinkin sitten kunnon pommi ja kerrottiin, että jossain Great Central Roadin varrella tie kulkee kanjonin pohjalla ja vettä on tiellä noin metrin verran, ollut helmikuusta asti. KIITOS NÄISTÄ TIE-ON-AUKI-JA-HYVIN-PÄÄSEE-AJAMAAN-FALCONILLAKIN -KUUMISTA LINJOISTA! Vili yritti vielä kartoittaa meidän mahdollisuuksiamme päästä ko. vesiesteen yli, ainoa vaihtoehto olisi ilmeisesti ollut työntäminen. Emme olleet valmiit ottamaan aivan tuollaisia riskejä, joten aloimme hahmotella uutta suunnitelmaa. Alice Springsiin pääsee toki kiertämälläkin, tosin täällä kiertotiet eivät ole siitä lyhyimmästä päästä. Valitsimme eteläkautta koukkaamisen ja ajoimme ensin lähes Perthiin asti, josta lähdimme kohti Coolgardie’a ja Norsemania ja lopulta Eyre Highwayta pitkin kohti Adelaidea Nullarbor-tasangon läpi. Matkan pituuteen tuli lisäkilometrejä sellaiset 2000. Eikä se tuohon loppunut, ei lähellekään. Koko toisenkin päivän satoi ja lämpötila tipahti reilusti alle 10 asteen, joten pojat eivät ymmärrettävistä syistä olleet kovin innoissaan telttamajoituksesta. He olivat nukkuneet pitkin päivää autossa ja lupasivat ajaa yötä myöten minun ja Vilin nukkuessa vuorostamme takapenkillä. Kahden aikoihin yöllä, keskellä Australian pisintä suoraa tieosuutta (146,6 km, btw), Purkki alkoi pitää huolestuttavaa ääntä. Pojat epäilivät heti renkaan puhkeamista, mutta emme olleet aivan niin onnekkaita. Renkaista ei siinä pimeydessä löytynyt mitään vikaa, joten jouduimme viettämään yömme pysähdyspaikalla autossa. Tai ainakin yritimme, sillä puoli viideltä olin täysin kypsä kiemurtelemaan takapenkillä etsien parempaa asentoa. Lisäksi penkille oli vuotanut vettä ja vaatteeni olivat märät ja kylmät. Vili oli ihana, laittoi teltan pystyyn ja vaati minua pukeutumaan omaan huppariinsa.

Roadtrip day 3
Heräsin yksin tienvarrelta keskeltä Nullarborin tasankoa teltasta, jonka päällyskankaan tuuli oli heittänyt pois teltan päältä. Ei kovin lupaava alku päivälle. Autosta ulos möyrineet Chris ja Tom briiffasivat minua ja kertoivat oikean eturenkaan laakereiden hajonneen. Joku ohi ajanut mies oli onneksi pysähtynyt ja määrittänyt vian meitä varten, muuten olisimme olleet vielä pahemmassa pulassa. Vili oli lähtenyt liftaamaan roadtrainin kyydissä 560 kilometrin edestakaista matkaa Norsemaniin ostamaan varaosia, olisi takaisin hyvällä tuurilla seitsemässä tunnissa. Pojat tekivät minkä pystyivät sinä aikana ja ainakin se hyvä puoli tässä kaikessa oli, että ihmiset täällä pysähtyvät auttamaan. Vanhemmanpuoleinen (Euroopassakin reppureissannut ja nyt Australiaa kiertävä) perthiläinen pariskunta lainasi vasaraa ja talttaa rikkinäisen osan irrottamiseksi. Toinen pari Mike ja Linda löysivät tavaroistaan melkein-mutta-ei-ihan-sopivan uuden osan. Tässä vaiheessa huomasimme meiltä puuttuvan myös laakereiden korjaamiseen tarvittavaa rasvaa, jota Mike lupasi lähettää meille seuraavalta huoltoasemalta. Rasvan ja Miken lyhyet kirjalliset ohjeet meille toimitti Kenworthiä ajanut rekkakuski, joka selitti Chrisille uuden osan asennuksen kädestä pitäen. Vili palasi valtavan oversize-roadtrainin kyydissä viiden aikoihin, ja roadtrainia ajaneen kiivin avustuksella ja työkaluilla saimme viimein laakerit vaihdettua. Mikäli ongelma olisi ollut vakavampi emmekä olisi saaneet sitä korjattua paikan päällä, olisimme joutuneet hylkäämään Purkin sinne erämaahan, koska sen hinauttaminen pois olisi maksanut enemmän kuin auton arvon verran. Oli jo pimeää ja sen verran myöhä, että päätimme viettää vielä toisenkin yön siinä levähdyspaikalla, minä ja Vili teltassa ja pojat autossa. Sitä ennen kiivi laittoi meille nuotion pystyyn, kertoili jännittäviä tarinoita palavista roadtraineistä ja myönsi katselevansa elokuvia ajaessaan.

Roadtrip day 4
Heräsimme aamulla roadtrainin käynnistyessä vieressä ja söimme aamiaista kokoontuneena nuotion lämpimien tuhkien ympärille. Matka jatkui vihdoin 30 tunnin jumissa olemisen jälkeen. Koko päivä kuluikin melkein ajaessa, sillä meillä oli rutkasti kiinni otettavaa. Otimme hieman varovaisemmin tällä kertaa ja pysähdyimme vähän väliä tarkistamaan renkaiden lämpötilat. Kolme pölykapselia jäi päivän aikana matkan varrella, pojat eivät ilmeisesti olleet kunnolla laittaneet niitä takaisin paikoilleen. Nauroimme Purkin yrityksille levittäytyä pala palalta Eyre Highwayn varrelle. Iltapäivästä pääsimme siirtymään Länsi-Australiasta Etelä-Australian puolelle ja hieman rajan jälkeen pysähdyimme merenrannan näköalapaikalle katselemaan maisemia. Nättejä kallionjyrkänteitä, mutta ei oikeastaan mitään sellaista, jota en olisi jo aiemmin nähnyt. Päätimme taas kerran ajaa pitkälle yöhön, koska olimme kaikki oppineet kammoksumaan pitkiä öitä kylmässä teltassa tai autossa. Chris ajoi Port Augustan liepeille ja pysähdyimme vasta aamuyöstä. Minä sain itselleni koko auton takapenkin, kun Vili halusi nukkua teltassa. Minun osaltani tämä oli ensimmäinen kunnolla nukuttu yö, mutta Vili-raukka oli jäätynyt teltassa.

Roadtrip day 5
Ajoimme heti aamusta Port Augustan keskustaan etsimään visitor centeriä ja kyselemään mekaanikkojen puhelinnumeroita. Purkki piti saada huollettua kaikkien tulevien potentiaalisten ongelmien välttämiseksi. Onneksi saimme ajan heti aamuksi, mutta siinä ne positiiviset uutiset olivatkin. Kaikkiin pieniin ja isompiinkin remppoihin menee melkein koko päivä ja hinnaksi tulee lähes 500 dollaria. Meidän oli tarkoitus ehtiä tänään Coober Pedyyn (joka on tunnettu useiden elokuvien maailmanloppu-kohtauksien kuvauspaikkana) asti ja nukkua kerrankin hostellissa. Suihku olisi myös kova sana, kun viimeisestä kerrasta on nyt se neljä päivää… Täytyy nyt katsoa, mihin tästä enää keritään.

Kaiken kaikkiaan roadtrip olisi tähän asti voinut mennä paljon huonomminkin. Ainakin olemme edelleen liikkeellä ja matkaseura on osoittautunut juuri oikeanlaiseksi. Noilta pojilta ei ihan helposti lopu huumorintaju kesken!

Pauliina

04:43 am, by matkalaulu 4  |  Comments