Tagged: Hong Kong.

Kohta pilvien päältä voin muistaa tämän maan

Viimeinen viikkomme Australiassa oli niin täynnä kaikkea, ettei minulla ollut aikaa kirjoittaa siitä sanaakaan. Nyt olen Hong Kongin lentokentällä tappamassa kahdeksaa tuntia ennen jatkolentoani Frankfurtiin ja sieltä Helsinkiin. Lentokenttien ilmaiset wifit ovat kova sana!

Viime viikon torstain vietimme vielä Darwinissa. Yritimme saada kaiken irti viimeisestä auringonottotilaisuudesta waterfrontissa ja sainkin vatsani kauniin punaiseksi. (Muuttuihan se siitä ruskeaksi, joten olen selvillä vesillä päästessäni huomenna Suomeen.) Illalla menimme ylihinnoitellulla belgialaisbackpackerin polkemalla riksalla Mindil Beach Sunset Marketille nauttimaan ilmapiiristä ja livebändeistä. Markkinat sulkivat kymmeneltä, joten meillä oli useita tunteja aikaa roikkua lentokentällä odottelemassa aamukahdelta lähtevää lentoamme Sydneyyn. Lento meni torkkuessa ja perillä tulli yritti saada meitä kiinni hedelmien salakuljetuksesta (joutuivat pettymään). Sydneyn päässä soitin Maze Backpackersiin saadakseni meille ilmaisen kyydin lentokentältä hostellille ja iltapäivän kulutimme nukkuen hostellin tv-huoneessa.

Viikonloppu Sydneyssä meni meiltä hieman ohi. Balin lennolta nappaamamme flunssa alkoi verottaa ja unirytmikin oli kamalassa kunnossa lentokentällä ja koneissa nukuttujen öiden jäljiltä. Jonkin verran kävelimme keskustassa, Darling Harbourissa ja Circular Quayssa, mutta suurin osa järjestelyistä, nähtävyyksien ihailusta ja shoppailusta oli hoidettava alkuviikosta. Maanantaina aloitimme vakavan osuuden ja kävimme verotoimistossa täyttelemässä veronpalautuslappusia. Monet backpackerit hakevat veronpalautuksensa jonkun erillisen yrityksen kautta, mikä tarkoittaa vähintään 100 dollarin välityspalkkioita ko. firmoille. Minulle ei ole missään vaiheessa selvinnyt, minkä takia asiaa ei voisi yhtä kätevästi hoitaa itsekin ja säästää samalla hieman. Täytyy tosin ensin katsoa, alkaako niitä palautuksia tippua tilille vai ei… Kaiken kaikkiaan verotoimistossa asioiminen oli melko yksinkertaista.

Tungimme maanantain ja tiistain täyteen nähtävyydeltä toiselle juoksemista ja ylimääräisen ajan käytimme tehokkaasti ihanissa vaatekaupoissa (General Pants, Jay Jay’s jne). Teimme kierroksen Monorailillä, kävimme Sydney Towerissa, kiipesimme Harbour Bridgen näköalatasanteelle ja otimme lautan Circular Quaysta Darling Harbouriin pimeällä. Tykkäsin kovasti noista kaikista. Monorailin kyydistä näkee hyvin Darling Harbouria (josta saa kyllä pätevän kuvan siellä kävelemälläkin), kaupungin valtavan koon tajuaa vasta Sydney Towerista katsottuna, Harbour Bridgen Pylon -lookoutilta on kaunis näköala oopperatalolle ja iltalauttojen kansilta voi ihailla pilvenpiirtäjiä, oopperataloa ja Harbour Bridgeä valoineen.

Meidän oli tarkoitus mennä Blue Mountainsillekin, mutta se jäi väliin Vilin ihastuttua Sydneyyn. Minustakin Sydney tuntui hyvin erilaiselta tällä kertaa verrattuna vuoden takaiseen kahden viikon oleskeluuni. Olihan se tietysti eri asia saapua yksin sillä oletuksella, että matkustelee seuraavan vuoden ajan aivan keskenään ympäri vierasta maata. Vilin kanssa Sydney näytti niin paljon kauniimmalta.

Sydneyssä ihmisetkin ottavat aivan eri tavalla kontaktia kuin missään muussa Australian kaupungissa. Jäin jatkuvasti suustani kiinni kauppojen myyjien kanssa, minua pyydettiin illalliselle asioidessani yksin viinakaupassa ja tutustuimme moniin ihmisiin hostellillakin. Maze on tosin siitä erityinen hostelli, että siellä joka illaksi on järjestetty jotain aktiviteettia, joihin osallistuminen palkitaan usein ilmaisella goonilla ja/tai drinkkilipuilla. Mekin päädyimme puolivahingossa pelaamaan juomapeliä muovimukit täynnä jonkun muun goonia. Muutamaan kertaan poikkesimme Scubarissa, 3 Wise Monkeysissa, Scruffy Murphy’sissä tai Maloney’sissa, joka oli minun vakipaikkojani jo vuosi sitten. Uusi pubeihin levinnyt villitys olivat erilaiset kilpa-ajot, joissa kilpailemassa oli mm. rapuja ja torakoita. Viimeisen illan Maloney’sissa pelasti They Call Me Bruce, joka soitti kaikkea The Darknessista Franz Ferdinandiin ja Oasikseen. Aamulla oli lähdettävä niin aikaisin, että päätin jättää nukkumisen kokonaan väliin ja keskittyä rinkkani pakkaamiseen ja muuhun säätöön. Aamuyöstä minua jututti aussimies, joka epäili minua irkuksi tai skotiksi ja jonka päähän pintyin lopulta norjalaisena. Minun ääntämiselleni on selvästi käynyt jotain pahoja asioita täällä ollessani!

Lähdimme lentokentälle viideltä aamulla, minun lentoni lähti puoli kahdeksalta ja Vilin kymmeneltä. Lennämme eri reittejä, koska Vili ei saanut paikkoja minun lennoilleni mihinkään järkevään hintaan. Ensimmäisen 10-tuntisen lennon kulutin katselemalla koko 6. tuotantokauden How I Met Your Mother -sarjaa, seuraavalla olisi varmaan nukuttavakin. Nämä pidemmätkin lennot Cathay Pasificilla sujuvat melko kivuttomasti, kun saa katsella elokuvia ja sarjoja tai kuunnella musiikkia edessään olevalta pieneltä tietokoneelta. Ruoka oli tosin hirveää, ei todellakaan uponnut mikään vetinen congee.

Henkisesti Australiasta lähteminen on näinkin pitkän ajan jälkeen raskasta. Se ehti alkaa tuntua kodilta ja minun elämäni oli vuoden ajan kokonaan siellä. Lievää lentokoneessa itkeskelyä lukuun ottamatta olen melko onnistuneesti harhauttanut itseäni How I Met Your Motherilla ja huijannut itseni sellaiseen univajeeseen, että kaikki tuntuu epätodelliselta. Lupaan kohdata todellisuuden sitten myöhemmin ja käsitellä sitä asianmukaisesti.

Kukaan ei sitten kysy: “Noh, millainen oli Australia?” tai “Miten meni reissu?” Minulla ei ole tarpeeksi sanoja kertomaan kaikista niistä toisiaan seuranneista pienistä hetkistä ja tapahtumista, jotka yhdessä muodostivat tämän vuoden, enkä voi vastata yhtään vähemmälläkään. Miten minä pystyisin muutamalla sanalla kuvaamaan jotain sellaista, joka on toisaalta ollut upeinta ja toisaalta taas kipeintä ikinä?

Pauliina

03:18 pm, by matkalaulu 1  |  Comments

Everything’s gonna be alright now, everything’s gonna be alright

Edelleenkään en ole saanut itseäni liikkeelle täällä Sydneyssä. Siis oikeasti liikkeelle, katsomaan oopperataloa tai mitään. Näin sen tosin eilen lentokoneesta, en pitänyt näkemästäni. Sitä ennen näkyi jotain outbackia, en pitänyt siitäkään. Laskeutumisen ajaksi suljin silmäni ja toivoin, että olisin takaisin Suomessa. Ei toiminut, btw. Ei siis kuvia Sydneystä vielä, laitan sen sijaan muutaman randomin otoksen HK:sta.

Nukuin 14 tunnin yöunet hyytävän kylmässä dormissa paksun peiton alla neule ja villasukat päällä. Sisätiloissa on oikeasti jäätävää öisin. HK:sta Sydneyyn siirtyminen otti lujille, se oli pahempaa kuin Suomesta HK:iin, vaikka aikaero oli tällä kertaa vain 2 tuntia ja tulin yölennolla.

Olisin ilmeisestikin saanut ilmaisen aamiaisen hostellilla, mutta nukuin sen ohi. Tyypillistä. Syömispuoli on jäänyt vähän heikoille tällä reissulla, olen keskittynyt olemaan pelästynyt ja unohtanut syödä. Ruoan etsiminen tuntuu kauhealta haasteelta tämän kaiken muun päälle enkä ole nälkäinenkään oikein koskaan. Kai se tästä. Herättyäni tarkoitus oli lähteä Travellers Contact Pointin toimistoon (jonne lopulta päädyinkin ja jossa parhaillaan dataan). En ehtinyt kuin ulos hostellin ovesta, kun joku (irkku?)mies Breezer kädessä alkoi jutella minulle. Sekunnissa huomasin itsekin piteleväni Breezeriä, ennen kuin olin ehtinyt ajatellakaan aamukahvia tai aamiaista tai mitään! Sellainen aloitus tälle päivälle. Jäin siihen hetkeksi ja yritin saada selvää irkkumiehen ja aussinaisen välillä käydystä keskustelusta. Toivoisin todella löytäväni ihmisiä, jotka puhuisivat oikeaa englantia. Kamalinta on, että minun pitäisi hallita tämä kieli.

Hostellistani haluaisin muuten sanoa sen, että ainakaan toistaiseksi en tunne oloani kovin kotoisaksi siellä. Omaa syytänihän se tietysti on, kun en ole ottanut kontaktia ihmisiin enkä notkunut yleisissä tiloissa. Asun kahdeksan hengen sekadormissa, jonka on valloittanut lauma ranskalaisia. Vessa ja suihkut ovat vähän matkan päässä käytävän varrella, huoneessa on tasan kaksi pistorasiaa, käytävillä muutamia ja laitteet pyydetään viemään respaan ladattaviksi. Sijainnin pitäisi olla hyvä, mutta siitä en oikeasti osaa sanoa vielä mitään. Ainakin se on kävelymatkan päässä päärautatieasemalta ja TCP:n toimistosta, jossa saan käyttää internetiä ilmaiseksi ja juoda pahaa murukahvia.

TCP:ssä minulle oltiin ystävällisiä ja minut hämmennettiin miljoonilla papereilla ja korteilla ja nettiosoitteilla. Missähän välissä minä otan näistä kaikista selvää? Lisäksi jo kaksi ihmistä on lähestynyt minua ja tarjonnut töitä. Olen liian sekaisin vielä miettiäkseni mitään töitä.

Yhteystietoni Australiassa:

Pauliina [lisää sukunimi tähän] TCP 17767

c/o Travellers Contact Point

Level 7, Dymocks Building

428 George Street

Sydney, NSW 2000

puh: 0405313920 (suuntanumero Ausseihin on kai +61?)

Josko nyt lähtisin pankkiin aktivoimaan pankkitilini ja hakemaan pankkikorttini. Ja sitten etsimään jostain sen helkkarin oopperatalon. Pääsisin siitäkin.

Pauliina

06:54 am, by matkalaulu  Comments

Hei tie, vie mut reunalle ja yli

Saavuin Sydneyyn. Se oli rankkaa, vaikka luulisi tämän käyvän nyt jo helpommaksi. Hong Kongin onnistuin kesyttämään, mutta olihan se viiden päivän jälkeen jo oikeastaan nähty.

Maanantai-illan vietin vielä hollantilaisen kanssa. Menimme Wan Chaihin baariin, jossa soitettiin minun musiikkiani. Red Hot Chili Peppersiä, Michael Jacksonia, MGMT:tä, Nirvanaa, Good Charlottea, Peter Bjorn and Johnia ja mitä vielä. Riehaannuin tanssimaan I just wanna live -kappaleen keskellä tyhjää baaria ja sain ihmiset hyvälle tuulelle. Minun tunnelmiani latisti vähän ällöttävä intialainen “how much do you charge” -mies sekä se, että hollantilainenkin alkoi tungettelevaksi. En suostunut tapaamaan häntä enää. Olen viimein oppinut, että minun on ihan oikeutettua hankkiutua eroon sellaisista ihmisistä, jotka eivät ole hyväksi minulle.

Tiistai muuttui kiinnostavaksi ja kertomisen arvoiseksi vasta illemmalla, kun lähdin katsomaan Temple Streetin iltatoria. Krääsää ja piraattikopioitahan siellä myytiin, mutta valaistus oli kaunis ja ravintoloiden edessä olevien pöytien ruokatarjonta kiinnostavaa. Kuulin väkijoukossa muutaman sanan suomea enkä malttanut pitää suutani kiinni. Päädyin siis juttusille kahden helsinkiläisen teekkarin, Ressun ja Teemun, kanssa ja he kutsuivat minut mukaansa Kowloon Parkiin pussikaljoittelemaan perinteiseen suomalaiseen tapaan. (Oletimme pussikaljoittelun olevan sallittua, sillä sitä ei jostain syystä ollut ymmärretty erikseen kieltää.) Olin helposti vietävissä ja hylkäsin aikaisemman suunnitelmani Temple Streetin ennustajien etsimisestä. Mitä jännittävää elämässä sitä paitsi olisi, jos joku kertoisi tulevaisuuteni minulle etukäteen?

Edelleenkin suomalaiseen tyyliin, yhdet eivät jääneet vain yksiin. Siirryimme vielä Wan Chain brittipubiin ja tapasimme walesilaisen miehen, joka jäi juttelemaan melko randomeja. Walesilainen meinasi kampittaa sateenvarjollaan erään ohikulkijan, joka osoittautui äärimmäisen lontoolaistuneeksi suomalaiseksi. Hauska mies ja jopa huomattavasti kovempi puhumaan kuin minä. Me muut istuimme lähinnä hiljaa ja hän puhui vaihtaen puheenaihetta ja kieltä keskimäärin kymmenen sekunnin välein. Kielistä oli edustettuina suomi, englanti, mandariinikiina, ranska ja 10 vuotta vanha stadin slangi. Minulle hän vakuutti, että suomalainen pärjää missä tahansa, joten minun ei tarvitsisi olla huolissani. Välillä olen silti. (Alla olevassa kuvassa siis ko. suomalainen ja walesilainen.)

Lähdin ajoissa hostellille miesten vielä jatkaessa, sillä minulla oli keskiviikkona check out. Ressu ja Teemu lupasivat (pikkupäissään, mutta tottakai minä hyödynsin tarjouksen), että saisin säilyttää rinkkaani heidän hostellillaan Chungking Mansionsissa keskiviikon. Oma hostellini oli kuitenkin melko kaukana kaikesta ja olisin joutunut ravaamaan ylimääräistä hakeakseni tavarani sieltä illalla. Siispä herätin karmeasta krapulasta kärsivät pojat keskipäivän aikoihin ja raahasin itseni ja rinkkani Chungkingiin. Heillä oli mennyt edellisenä iltana melko lujaa ja he olivat lopulta joutuneet ajamaan kolme huoraa ulos taksistaan. Olot vaikuttivat olevan sen mukaiset ja siitä johtuen tuli katsastettua yksi Hong Kongin McDonald’seistakin… Täytyy muuten kehua poikien hostellia Maple Leafia, siitä en kyllä osaisi sanoa yhtään pahaa sanaa. Ihan vaan vinkiksi kaikille, jotka aikovat Chungkingissa majoittua. Omistajakin oli mukava ja neuvoi ja auttoi meitä eikä sanonut sanaakaan siitä, että huoneessa oli yhden ylimääräisen ihmisen tavarat.

Halusin viimeisenä päivänäni päästä käymään vielä Hong Kongin saaren eteläkärjessä olevassa Stanleyssä ja sehän sopi pojille hyvin. Saimme puolentoista tunnin maisemakierroksen ilmastoidun bussin toisessa kerroksessa pitkin rannikkoa ja perillä Stanleyssä tunnelma oli rauhallinen ja kiireetön. Ulkonäkönsä ja ilmapiirinsä puolesta Stanley olisi voinut sijaita missä tahansa Välimeren maassa, Hong Kong ei todellakaan olisi ollut minun ensimmäinen arvaukseni.

Stanleyssä oli myös Tin Haun temppeli, joten näin viimein sen tämän reissun yhden pakollisen temppelinkin. Yleisöä miellyttääkseni änkeydyin Ressun kanssa kuvaan peittämään näkyvistä puolet alttarista.

Loppupäivä meni Tsim Sha Tsuissa. Kävimme kiinalaisessa ravintolassa kokeilemassa nuudelikeittoa höystettynä Ressun suosittelemilla dumblingeilla, jotka näyttivät lähinnä pieniltä aivoilta nuudelien seassa. Taisivat olla autenttisempaa tavaraa kuin Ressun aikaisemmin syömät pasteijoita muistuttavat dumblingit. Kahdeksalta meidän piti mennä vielä rantaan katsomaan vastapuolella joka ilta näkyvää valoshow’ta, joka olikin sitten peruutettu Filippiinien panttivankidraaman vuoksi. Menimme sen sijaan hostellille hakemaan minun rinkkani ja lähdin kerrankin ajoissa lentokentälle.

Lento meni hyvin, koska sain nukuttua suuren osan matkasta. Pelasin varman päälle karanteeni-lapun kanssa, rastittelin vähän mitä sattuu ja pääsin tarkastuksesta läpi jopa muita nopeammin, sillä karanteenissa ei juuri ollut jonoa. Ketään ei suuremmin kiinnostanut minun rinkkani penkominen tai asioideni kyseleminen. Odotin jotain pahempaa, olen luultavasti katsonut liikaa Australian rajalla -sarjaa. Viisumia varten ei tarvinnutkaan erikseen hakea leimaa passiin, vaikka olin elänyt siinä uskossa. Lentokentän henkilökunta oli mielettömän ystävällistä ja avuliasta, kun minä väsyneenä, itku kurkussa ja Sydneyyn saapumisesta järkyttyneenä kyselin typeriä. Keräsin selvästikin sympatiat puolelleni. Vaihdoin kaikki euroni ja HK dollarini AU dollareiksi ja sain kolikoita, joilla soitin kolikkopuhelimesta hostelliin. Lupasivat lähettää jonkun puolen tunnin sisään, kesti puolitoista. Kuskin saavuttua ei sitten enää turhia odoteltu. Hän ilmestyi, totesi “let’s go” ja lähes juoksutti minut ja jonkun toisen backpackerin rinkat selässä minibussille. Kaasu pohjassa sitten vaan keskustaan.

Hostellissa koin pienen shokin, sillä en oikeasti ymmärtänyt montaakaan sanaa respan naisen karmeasta aussienglannista. (Lähinnä sen, että tänään on jossain lähibaarissa karaokea ja sinne on hyvä mennä nauramaan ihmisille.) Oletinhan minä aussienglannin olevan vaikeaa ymmärtää, mutta se tuntuu olevan mahdotonta. Melkein eksyin etsiessäni oikeaa dormia ja vielä uudestaan hakiessani vessoja ja suihkuja. Selvisin tuosta kaikesta, pakenin Starbucks Coffeeseen ja järjestin itselleni Internet-yhteyden. Pitää saada vähän hengittää välillä. Oikeasti olin matkalla Travellers Contact Pointin toimistoon, mutta Starbucks Coffee tuli vastaan ennen sitä. Ehdinhän minä TCP:iin huomennakin. Siellä olisi jonkun parempi kertoa minulle, mitä ihmettä minä nyt teen, yksin täällä toisella puolella maailmaa.

Sydneyssä on kylmää ja tuulista.

Pauliina

10:53 am, by matkalaulu 1  |  Comments

The world I love, the trains I hop to be part of the wave

Päivän suunnitelmat kaatuivat, sillä eilinen hollantilainen oli hukassa. (Nyt hän on jo löytynyt ja tapaamme illalla.) Ei se mitään, tein lennossa uusia. Otin metron Sheung Waniin ja kuljeskelin suhteellisen päämäärättömästi kohti Centralia. Olihan siinä matkan varrella Hollywood Roadia, Sohoa ja 792 metriä pitkä liukuportaiden ketju (kuvassa, jos ette muuten huomaa).

Liukuportaat kulkevat aamua lukuun ottamatta ainoastaan ylöspäin ja tarkoitukseni oli kävellä alas, mutta yllättäen vastaan tuli opasteita Hong Kongin eläin- ja kasvitieteelliseen puutarhaan. Ohessa Hannalle vähän eläinkuvia. Suurin osa ei ole julkaisukelpoista tavaraa, koska kamera tarkensi häkkeihin jne jne. Ei siellä mitään kovin kiinnostavia tai eksoottisia eläimiä ollut, lähinnä niitä samoja apinoita, joita voi nähdä missä tahansa eläintarhassa. Eilinen hollantilainenkin ihmetteli, mihin minä tarvitsen eläintarhaa Hong Kongissa, kun olen kerran menossa Australiaan.

Otin kaksikerroksisen ratikan takaisin hostellille, koska se on halvempi kuin metro. Alan olla jo kokeillut kaikkia Hong Kongin julkisia kulkuneuvoja. Metrot ovat ehkä suosikkini, mutta eivät ratikka ja lautta jää kovin kauaksi taakse. Noilla matkustaminen tekee minun oloni tyyneksi ja on hyvä, että ei tarvitse jatkuvasti kävellä. Jalkani alkavat nyt tottua siihen, mutta ensimmäisen päivän jäljiltä pystyin hyvin samaistumaan jalat saaneeseen Arieliin. Jokainen askel sattui niin, että itketti.

Rakastan näitä kuvia rakennuksista! (Kieltäkää minua postaamasta niitä, kun kyllästytte…) En voi uskoa, että yli 7 miljoonaa ihmistä asuu näin pienellä alueella. Wikipedian mukaan väestötiheys on 6 688 asukasta neliökilometrillä ja siltähän tuo näyttääkin. Kuvista ei edes saa ihan oikeaa käsitystä.

Dormiin oli ilmestynyt kiinalainen poika, joka oli puhelias ja höpötteli niitä näitä. Oi! Todellakin aion vain jutella ja jutella, kunhan näen hänet taas. Hän lähti jonnekin illalliselle ja voi olla, että minunkin täytyisi piakkoin metsästää itselleni syötävää. (Kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti.) Nämä ravintolat täällä hermostuttavat minua, sillä suuressa osassa ainakin noita halpoja paikkoja menut ovat vain kiinaksi. En tahdo löytää lautaseltani lemmikkieläimiä. Tietysti monissa paikoissa menut on käännetty englanniksikin. Helpottaa muuten huomattavasti matkustamista, kun kaikki tekstit kadunnimistä, kaupunginosista ja kylteistä lähtien ovat sekä englanniksi että kiinaksi. Hyvinhän täällä pitäisi turistina selvitä, vaikka minä olenkin häslännyt.

Pauliina

02:33 pm, by matkalaulu  Comments

Kaik o hyvin, pieni tytär sievä

Kirjoitan nyt nopeasti eilisestä joitakin juttuja, ennen kuin lähden taas liikkeelle.

Tässä joutuu jatkuvasti tappelemaan lamaannuttavaa koti-ikävää vastaan. Kyllähän minä sen tiesin ja niinhän sen kuuluu mennäkin, mutta toivottavasti se ei seuraa minua Sydneyyn. Oloani helpotti yksi pieni Strongbow Avenue of Starsin varrella olevalla terassilla sekä muutamien rock-bändien esiintyminen siinä lähettyvillä. Rokkaripoikia, mmmm.

Ajattelin poiketa Centralissa, vaikka matkaoppaassa aika suorasanaisesti kiellettiin menemästä sunnuntaisin sinne pakkautuvien filippiiniläisten ja indonesialaisten kotiapulaisten takia. Pyh, sanon minä. Hetken aikaa siellä poukkoiltuani minua lähestyi mies kysyen, puhunko englantia. Tarvitsi apua löytääkseen Victoria Peakiin ja minähän yritin kartasta neuvoa, vaikken ollut siellä käynyt itsekään. Lopulta hän kysyi, josko lähtisin mukaan. Matkaopas kieltää Victoria Peakiin menemisen sunnuntaisin ja pilvisellä säällä. Lähdin.

Mies oli Hollannista ja kierrellyt lähinnä Venäjällä ja Kiinassa viimeisen kuukauden, suunnitellut palaavansa Hollantiin helmikuussa. Ihanaa päästä vihdoin juttelemaan jonkun kanssa! Katselimme maisemia Victoria Peakin näköalatasanteelta, kävimme syömässä ja yksillä. Tänään pitäisi tavata uudelleen ja tutustua lisää Hong Kongiin.

Hong Kong vaikuttaa kahden hyvin nukutun yön jälkeen paljon tutummalta jo. Kadut haisevat erikoiselle, osa hajuista on vieraita ja osa tuo mieleen muistoja Etelä-Koreasta ja Japanista. Aasia tuoksuu tältä. Tämä kaupunki on ristiriitainen sekoitus kiiltäviä pilvenpiirtäjiä, neonvaloissa välkkyviä elektroniikkamyymälöitä ja kalliita muotiliikkeitä ja toisaalta sitten rähjäisiä asuinkerrostaloja, nuhjuisia kojuja ja kujia ja roskiksia penkovia ihmisiä.

Pauliina

08:29 am, by matkalaulu  Comments

Torikuvia. :>

07:54 am, by matkalaulu  Comments

Harhailen ja ostan tuhat tyhjää arpaa

Pakenin kiukkuisten, kipeiden jalkojeni ja kahvinhimoni ajamana Starbucks Coffeeseen nauttimaan ilmastoinnista (ja kahvista). Tarkoitus oli myös hyödyntää ilmaista langatonta nettiä, joka ei suostunut toimimaan. Vianmäärityksestä ei tunnetusti ole koskaan mitään hyötyä, mutta tällä kertaa se äityi vielä vittuilemaankin: ”Jos ongelma jatkuu, voit yrittää ratkaista sen jollakin seuraavista tavoista. 1. Pyydä apua ystävältä.”  Kirjoitan tämän sitten Wordiin ja julkaisen myöhemmin tänään, koska en nyt vaan mitenkään jaksa tapella enää tai siirtyä minnekään muualle.

Päätin eilen lähteä liikkeelle ja tutkiskella hostellin ympäristöä kävellen. Eipä siellä Fortress Hillissä juuri mitään näkemistä ollut. Kuljin Victoria Parkin kautta Causeway Bayhin, joka on matkaoppaan mukaan shoppailu-unelma. Sieltä kävelin vielä Wan Chaihin ja istuskelin rappusilla ja kaiteilla ja penkeillä ja kaipasin kotiin. Ei auttanut kuin ottaa lautta lahden yli mantereelle, jotta saisin jotain tekemistä edes.

Kuten voi huomata, käytin aikani kuvien ottamiseen, koska Helen nimenomaan pyysi paljon kuvia ja se auttoi minua keskittymään tähän hetkeen. Haahuilin Tsim Sha Tsuissa ja poikkesin Chungking Mansionsissakin, koska se on pahamaineinen ja epäilyttävä paikka. Olihan se, vaikken nähnytkään rottia tai narkkareita niitä pieniä, kapeita käytäviä kierrellessäni. Ylempiin kerroksiin en uskaltanut mennä ollenkaan. Koko paikka näytti niin jostain gangsteri-elokuvasta repäistyltä, etten todellakaan halunnut tietää, mitä muuta sieltä vielä olisi löytynyt. Puistattaa ajatellakin, että olisin ottanut hostellin sieltä. Mielenrauhani löysin lopulta Kowloon Parkin kiinalaisesta puutarhasta, jossa oli ihanan lempeä tunnelma auringon alkaessa laskea.

Vaelsin takaisin lautalle Avenue of Starsia pitkin ja bongasin Jackie Chanin kädenjäljet. Jotenkin epäonnistuin kätevämmän lauttayhteyden löytämisessä ja jouduin kävelemään taas Wan Chaista. Istahdin hetkeksi alas Victoria Parkissa ja sain ensimmäistä kertaa tämän matkan aikana seuraa. Paikallinen nuorimies avasi keskustelun ja olihan se aluksi hauska päästä vähän juttelemaan, vaikka hänen englantiaan oli vaikea seurata ja hän ei ymmärtänyt ehkä puoliakaan minun puheestani. Hän vei minut kirjastoon käyttämään internettiä, tutkaili minun bikinikuvani läpi Facebookista ja raahasi minua sitten vaikka missä elektroniikkamyymälöissä ja ruokapaikoissa. Olihan hän ihan ystävällinen koko ajan ja lupasi viedä minut jonain päivänä syömään ja katselemaan Hong kongia, mutta minä olin väsynyt, tahdoin jo vihdoin takaisin hostellille ja ärsyynnyin hänen yrityksiinsä pidellä minua kädestä ja vyötäröltä. Kaipaan Viliä niin hirvittävästi ja sitten joku tuollainen vieras hyypiö tulee ja yrittää koskea minuun. Jouduin käyttämään melko tiukkaa äänensävyä päästäkseni lähtemään enkä aio soittaa, vaikka se on tylyä ja antaa nihkeän kuvan suomalaisista.

Karkasin tunkeilevalta mieheltä ja vähitellen neonvalodiskoksi muuttuvalta kaupungilta hostellin dormiin, josta löysin jonkun pojan nukkumasta ja muutaman tunnin sisään sinne ilmaantui vielä kaksi aasialaista poikaa ja kaksi aasialaista tyttöä. Ei oikein harrastettu keskustelua sen yhden nukkuvan pojan takia. Tänä aamuna heräsin kymmeneltä, kun viimeisetkin noista rymistelivät ulos dormista. Se ensimmäinen poika ja toinen aasialaisista tytöistä (veikkaisin korealaiseksi) jättivät tavaroitaan, ehkä tänään saisin jotain keskusteluakin aikaiseksi. Poika vaikutti backpackerilta.

Ryhdistäydyin ja ostin Octopus-kortin metroihin ja muihin kulkuneuvoihin. Metrolla matkustaminen rauhoittaa minua ja tuo jotain kontrollin tunnetta, rakastan metrokarttoja ja reittien pohdiskelemista. Kiersin vähän toreja, löysin omat torit kukille, kultakaloille ja linnuille. Kaksi jälkimmäistä olivat sen verran erikoisia, että taidan jättää selittämisen vähemmälle ja laittaa kuvia myöhemmin, kun saan ne koneelle..

Tämä tekee aika kipeää nyt, olla täällä oudossa kaukaisessa paikassa ja tietää, ettei pääse kotiin ikuisuuksiin. Olen hieman yksinäinen. Minut on eristetty tämän kielimuurin taakse ja tunnen oloni jotenkin rammaksi. Eivätkä hongkongilaiset muutenkaan vaikuta siltä, että kenellekään voisi mennä tuosta vain juttelemaan. Minua ei katsota kovin hyvällä täällä, minulle ei hymyillä kaduilla. Tämä kaupunki on hyvin vieras (ei maantieteellisesti enää, mutta mentaalisesti). Ihmiset kulkevat jatkuvasti liian läheltä minua, vaikka istuisin penkillä tyhjän kävelytien reunassa. Enkä tiedä, mihin suuntaan katsoa ylittäessäni tietä.

Pauliina

P.S. Postasin tämän nyt illemmalla muutamilla asiaankuuluvilla ja -kuulumattomilla kuvilla höystettynä. Tästä päivästä on muutakin sanottavaa ja näytettävää, mutta se saa odottaa hetken.

P.P.S En tiedä, miksi mainitsen kaikki paikannimet. Tuskin tätä kukaan kartta kädessä lukee.

08:44 pm, by matkalaulu  Comments

Jäisin vaan siihen, eikä kukaan tulisi

Hong kong ja Yesinn-hostelli, vihdoin! Ja miten paljon voi ihminen säheltää!

Amsterdamin kentällä notkuminen viehätti minua, se paikka oli elävä. Melkein uskoin, että Schiphol olisi elänyt ilman siellä kuhisevaa ihmismassaakin. Minulla ei ollut kiire mihinkään ja haahuilin ja katselin ihmisiä. Valtava paikka, aina löytyi nurkan takaa uusia kauppoja ja baareja ja ravintoloita.

Lento Amsterdamista Hong kongiin oli puuduttava ja sai minut sekaisin. Jotenkin onnistuin nukahtamaan juuri nousun ajaksi ja se sai minulle huijatun olon. Vietin kymmenen tuntia lähinnä etsien edes kohtuullista nukkuma-asentoa ja tehden itselleni soittolistoja sillä pienellä koneella, joka oli edessä olevan istuimen selkänojassa. Lennon suosikkibiisikseni valikoitui The Smithsin Some girls are bigger than others, koska siihen liittyy hyviä muistoja. Elokuviin en jaksanut keskittyä, vaikka niitäkin olisi löytynyt vaikka miten ja monta. Sen sijaan join itseni pöhnään ilmaisella valkoviinillä ja olin tyytymätön kasvisruokiini. Plussana pitää mainita se, että erikoisruoat tuodaan aina ennen muiden ruokia. Tätä en ole ennen tiennyt.

Koneesta noustessa alkoi vähän pelottaa, mutta nielin sen hyvin. Sain rinkkani haettua ja selvittelin itselleni kätevimmän bussin hostellille. Bussista noustuani mikään ei sitten mennytkään ihan niin hienosti. Olisin voinut etukäteen hieman tarkemmin selvittää hostellin sijainnin, mutta noh… Ajattelin, että osoite ja jonkinlainen kartta riittävät hyvin. Toisin sanoen eksyin, tässä vaiheessa vielä ihan omaa tyhmyyttäni tai vaihtoehtoisesti puhtaasta eksymisen ilosta. Rinkka painoi olkapäitä ja selkää ja sain rakon jalkaani. Lämmintähän täällä on siinä 30 astetta. Yritinhän minä kysyä tietä kaupan kassoilta ja vaikka keneltä, mutta eivät ihmiset täällä englantia juurikaan puhu. Istuin hetkeksi alas - tai oikeastihan istuin siinä aika pitkään, mutta lopulta oli pakko potkaista itseäni henkisesti ja ryhdistäytyä - pohdiskelemaan asiaa ja päätin soittaa hostellin respaan kysyäkseni ohjeistusta. (Sorry vanhemmat, tästä tulee aika kurja puhelinlasku!) Respan mies oli ystävällinen ja rauhoittava ja puhutteli minua etunimeltä. Lähdin sitten noudattamaan ohjeita ja luulin jo tosissani löytäneeni oikeaan paikkaan. Millä järjellä on sellaisia osoitteita kuin 941-945 King’s road ja 942 King’s road, jos niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa? Ensimmäisestä osoitteesta löytyi kyllä avuliaita - tosin kielitaidottomia - ihmisiä, jotka veivät minua lähes kädestä pitäen ympäri rakennusta. Soitin uudestaan respaan ja nuo miehet saivat keskenään selviteltyä, a) missä minä olin, b) missä minun olisi pitänyt olla ja c) miten minut saataisiin a:sta b:hen. Pienen saattamisen ja viittomisen jälkeen löysin oikean rakennuksen ja täällähän olikin sitten taas kaksi vahtimestaria, jotka tiesivät odottaa minua ja ohjasivat minut virnuillen oikealle ovelle. Respaa hymyilytti myös, enkä itsekään osannut enää kuin nauraa. Sain tehtyä check-innin useita tunteja etuajassa ja minut päästettiin siivoamattomaan dormiin, jotta saisin käydä suihkussa. Löysin langattoman nettiyhteyden ja juutuin tänne dataamaan. Täytyy kerätä vähän rohkeutta, että uskallan uudestaan ulos.

Hong kong vaikuttaa pikkuisen takakireältä. Saatan olla vainoharhainen, mutta en minä mitenkään ystävällisiä katseita ole saanut ohikulkijoilta. Minut saa varpailleni myös ne lukuisat sakoilla uhkailevat lappuset kaduilla ja busseissa ja kaikkialla. Kuten nyt tuossakin seinällä: “Put your own things on your own bed or else there is a penalty of HK$ 300.00.” Selvä… Kiusallani voisin laittaa muutaman pienen tavaran jollekin toiselle sängylle, hetkeksi vain.

Pauliina

07:22 am, by matkalaulu  Comments